Olin sopinut kahden pitkäaikaisen ystäväni kanssa, että lähtisimme kävelemään Vanhankaupungin selkää ympäri. Viime päivät olivat olleet aika sateisia ja tuumimme, että tämä saattaisi olla kesän viimeisiä sateettomia päiviä, etenkin, kun välillä on vaikeuksia löytää vapaata aikaa niin, kaikille sopisi. Oikeastaan meidän tiiviissä ryhmässämme on neljä jäsentä, mutta jo se yhdenkin lisä tarkoittaa expotentiaalisesti räjähdysmäistä nousua tavoitteessa löytää kaikille neljälle sopiva ajankohta, joten tällaista hetkeä voisi nimittää jopa erään työkaverini mukaan, keräilyharvinaisuudeksi. 

Tapsan kanssa sovittiin tapaaminen Koivukylään kymmentä vaille kahdeksan. Sieltä olimme ajatelleet mennä bussilla 721 Viikkiin. Bussilinjojen reitit olivat aika radikaalisti muuttuneet, kun kesäaikatauluista vaihdettiin uusiin. Itse olin tutustunut lähinnä niiden linjojen uusiin reitteihin, joita tarvitsen päivittäisessä elämässä. Tämän vuoksi en oikein Tapsaakaan osannut neuvoa, millä parhaiten Viikkiin pääsisi, joten lähdin itsekin Koivukylän kautta.

No, bussin pysäkki löytyi helposti, mutta melkoisen maisemakierroksen tämä tarjosi ennen kuin Koivukylän alueelta lopullisesti päästiin pois. Markon kohtasimme Viikin Prisman edessä jotain puoli yhdeksän hujakoilla, tästä sitten päivän reissumme alkoikin. Aamu oli aika kolea, kun liikenteeseen kotoa lähdin, mutta Viikkiin päästyäni lempeä auringonpaiste ei todellakaan saanut minua katumaan, että olin valinnut pelkän t-paidan ja jättänyt takin naulakkoon. 

Aluksi suuntasimme Viikin Arboretumiin, jossa olimme ajatelleet vierailla samalla reitin varrella sijaitsevilla lintutorneilla ja näköalapaikoilla. Suuntasimme kohti Hakalanniemeä, jossa meitä ensimmäinen kaksikerroksinen, Hakalan lintutorni odottelikin. Tosin tornin oli jo miehittänyt yksittäinen lintubongari, mutta ajattelimme silti kavuta siellä käymään. Ylhäältä avautuivat ihan kauniit maisemat ja sieltä pääsi tarkkailemaan alueen joutsenkantaa. Seuraava yksikerroksinen Purolahden lintutorni oli myös miehitetty, ja jätimme sen väliin. Sen sijaan hiukan pääreitiltä sivussa sijainnut Purolahden lintulava ammotti tyhjyyttään ja päätin sitten ex tempore käyttää tilaisuutta hyväkseni ja avata hiukan ääntäni. Olen viime aikoina alkanut treenailla laulamista, mikä on kaltaiselleni esiintymiskammoiselle ja ujolle ihmistyypille täysin irrationaalista toimintaa. Alkujaan treenasin vain niin, että alkuperäisartistin esitys soi taustalla ja lauloin mukana. Nyt olen nauhoitellut melodioita ja sitten laulanut niiden päälle. Se on huomattavasti vaikeampaa kuin alkuperäisesityksen mukana meneminen... Marko ja Tapsa ovat lähinnä kuulleet juuri noita ensi mainittuja esityksiä. Tänään ajattelin vetää heille debyytin pelkän sävelmän päälle laulaen. Näiden veijareiden läsnäollessa laulaminen ei jännitä niin paljon, kun tunnetaan niin pitkältä ajalta, mutta aloituksessa on aika se oma kynnyksensä. Olin valinnut kappaleeksi Villiruusun, joka pohjautuu samaan säveleen kuin Inarijärvi. En itse ota kantaa, miten esitys meni, se on vastaanottajan korvissa. Mutta suunniteltiin, että tulevalla mökkireissulla voitaisiin treenailla ja äänittää kappaleita. Tapsa on aikoinaan myös ollut esiintyvä artisti ja tavallaan hänen heittäytymisensä ja esiintymisensä ovat minuakin ajaneet eteenpäin.

Lavalta jatkoimme Mölylän näköalapaikalle, joka oli entuudestaan kolmen ihmisen miehittämä. Räpsimme pari kuvaa ja jatkoimme matkaa. Sieltä saavuimme Mölylän lampareelle. Lampare oli minulle entuudestaan vieras sana,mutta toverini kertoivat sen tarkoittavan pientä soistuvaa lampea. Veden pinta olikin siellä lähes kauttaaltaan kasvillisuuden peitossa. Sen jälkeen seuraava etappimme oli Fastholman lintutorni, jossa ei sattunut olevaan onneksi lintubongareita. Sen suhteen oli ideaalista pitää siellä teetauko. Olimme sopineet, että otetaan termarit mukaan, jottei tarvitse tarvitse kantaa turhaan retkikeitintä mukana. Minusta oli ajatuksena järkevä, että tyhjätään termari kerrallaan, ettei jokainen lorauta teehen omastaan ja ehdotin, että aloitetaan, vaikka Tapsan termarista. Saatiin sitten kupit täytettyä, kun Tapsa sit kysyi meidän vesivaroista ja tyypilliseen tyyliini heitin läpällä, että ei kai nyt meillä vettä termarissa ole, mehän sovittiin vaan, et otetaan termarit mukaan. Tapsa meni kumman hiljaiseksi, mut juttuu ei jatkettu ja mäkin unohdin sen saman tien. Mut odotellessa teen jäähtymistä ajattelin sitten taas avata ääntäni. Tällä kertaa performanssin tuottaminen ei tuonut enää niin suurta suorituspainetta, kun olin jo kertaalleen päässyt purkamaan luomisentuskaani. Päivän toinen esitys oli simppelisti Hopeinen Kuu. Älkääkä edes kysykö miksi, tähän kysymykseen en vastaa 😎

Teet nautittuamme jatkoimme Fastholman luontopolkuja kohti Herttoniemeä ja t-risteyksistä käännyttiin etelään ja seurasimme Saunalahden rannan myötäisesti. Yllätykseksi huomasin, että näin ulkoilu polulta faijan asuintalon. En oikeastaan ollut tajunnut, että reittimme ohittaisi sen näin läheltä. Olisi ollut samalla kiva piipahtaa kylässä, mutta se ei oikein sopinut päivän ohjelmaan ☹️

Tästä jatkoimmekin suoraan Herttoniemen siirtolapuutarhapalstoille ja Kivinokan syövereihin. Olimme kuulleet, että myös Kivinokan alueella olisi pari hiidenkirnua ja päätimme käydä katsomassa ne samalla. Kirnut löytyivätkin kohtuu helpolla, mutta eivät ne niin kummoisia olleet, suuremmat kuin Roihuvuoressa, mutta mitäänsanomattomat verrattuna Askolaan. Kivaa luontopolkuahan Kivinokan alue pääsääntöisesti oli. Ehkä vähän hankala hahmottaa, mitä polkua kävelisi, kun ei maasto reitteineen ollut entuudestaan tuttua. Useat umpikujat ja edestakassahaamiset tulivat tutuksi. Istahdimme hetkeksi Saunalahden/Kivinokan lintulavalle tuumimaan, missä kävisimme syömässä, sillä retkievästä ei tällä kertaa tullut mukaan. Tuumittiin, että Hertsikassa mahdollisesti olisivat lähimmät ruokapaikat, joten sinne sit ajateltiin suunnata lounaalle. Oli kuitenkin must mennä Kulosaaren kartanon kautta. Siellähän suomen versiota Suurmestarista kuvataan 😁

Itse en Hertsikan ruokapaikkoja hirveän hyvin tiedä. Paikka on muuttunut aivan täysin siitä, kun 70-luvulla vielä asuin siellä ja toisaalta katselin silloinkin maailmaa täysin erilaisin silmin ☺️ Mutta mieleeni oli jäänyt metroaseman läheisyydessä nepalilainen ravintola Gurkha ja sitä sitten ehdotin lounaspaikaksi. Gurkha tarkoittaa hindulaista kansaa, joka asuu Nepalin ja Pohjois-Intian alueella. Gurkha-sotureita palveli myös niin Intian kuin brittiläisen kansainyhteisön armeijan joukoissa ja heitä pidettiin tasokkaina soturina. Lounaaksi valitsin leipäjuustoa cashew-kookos-tomaatti-voi-kermakastikkeessa sekä haudutettuja kanafileepaloja pinaatti-kookos-kermakastikkeessa, joiden mukana tuli basmati-riisiä ja raitaa sekä naan-leipää ja lasillinen mangolassia. Juomaksi valitsin tuopin Aura-olutta. Alkuun hain tietty salaattipöydästä porkkanaraastetta, jota höystin minttukastikkeella ja rapsakalla papadam-leivällä. On pakko sanoa, että ruoka oli todella herkullista ja maittavaa kaikkinensa 🤗Lounastamisen jälkeen suuntasimme askeleemme taas kohti Kulosaaren suuntaa. Sinne pääsimme ylittämällä Naurissalmen sillan ja Kulosaaresta siirryimme Mustikkamaalle Hopeasalmen siltaa pitkin. Mustikkamaalla en ollut käynyt sitten pentuaikojen, että silleen se oli mulle paikkana vieras. Sinne pitää joku toinen kerta tehdä oma reissunsa paremmalla ajalla, koska jäi fiilis, että saarta olisi kiva kierrellä enemmänkin. Tämänpäiväinen jäi vähän pintaraapaisuksi.

Mustikkamaalta poistuttiin 01.06.2016 avattua Isoisän siltaa pitkin Kalasatamaan, josta suuntasimme kulkumme kohti Verkkosaarta. Alue tuntui olevan pelkkää rakennustyömaa-aluetta parin kilometrin matkan ajan. Mut rivakka askel vei meidät Kyläsaareen ja Hermannin rantapuistoon. 

Toukolan kohdilla sitten pidettiin päivän toinen ja viimeinen teetauko. Teen tullessa puheeksi nousi esiin kysymys, mistä vesi siihen... Siinä sit tuli mieleen se heitto Fastholmassa, kun sanoin, et termarit on mukana, mut ei vedestä ollut puhetta 🤣 Omasta mielestäni läppä oli niin tyhmä, ettei sitä edes voinut ottaa tosissaan 🤔 mut... Olin väärässä. Seuraavaksi ylitimme Matinkaaren sillan ja pääsimme Pornaistenniemen puolelle. Tästä olisi kätevästi päässyt piipahtamaan myös "Lammassaareen pitkospuin"👻, mut aikataulullisesti se ei tänään sopinut. Mutta sen verran viihtyisä paikka Lammassaari on, että sinnekin täytyy päästä, mutta ajan kanssa.

Tästä sitten jatkettiin Jokisuuntietä pitkin ja näin oltiin taas Viikin Arboretumissa. Ympyrä oli sulkeutumassa. Reitin varrella oli vielä Keinumäen lintutorni, jonne oli aivan must päästä kipuamaan. Must jo pelkästään siksi, että halusin illan päätteeksi yrittää tulkita kolmannen kappaleen. Valintani oli klassikko Kenties Kenties Kenties ja tämä ehkä sujui jopa parhaiten. Marko otti esityksestä lähes minuutin taltioinnin. No, en ehkä ole vielä valmis julkiesiintymiseen, mut kyl sitä kaveriporukassa uskaltaa leukoja aukoa. Ja tulevana viikonloppuna sitä tulee enemmänkin, kun lähdemme Urjalaan mökkeilemään 😁

Tästä sit jatkettiin rivakkaa tahtia kävelyreissun lopulliseen määränpäähän eli Viikin Panimo ravintolaan (CoolHead Taproom). Edellisen kerran vieraillessani tässä rakennuksessa, siinä sijaitsi Gardenia, trooppinen puutarha. Nykyisessä muodossaan panimo ravintolana paikka aukaisi ovensa vapun aattona perjantaina 30. huhtikuuta 2021. Vaikka olin vakaasti päättänyt, että en juo lounaalla juotua tuoppia enempää olutta tänään, niin kyllähän mä sitten sorruin täälläkin yhden panimon oman oluen juomaan. Tämä olut oli La Dolce Vita V2, 5.2% italialaistyyppinen pils-olut. Tämän lisäksi ostin panimon oman kestokassin ja siihen... muutamia panimon omia tuotteita 🙄Mut en kuitenkaan oo niitä ryystämässä sarjana. Yksi silloin, toinen tuolloin.

Tälle päivälle kävelyä tuli vajaa sata metriä alle 26 kilometriä. Parasta on, että jalat eivät yhtään kipeytyneet. Joskus jalat ovat olleet ihan puhki, kun reissu on saatu päätökseen ja kotimatka alkanut. Mutta näillä reissuilla kävelyalustana on ollut yleensä asfaltti. Nyt lähes koko reitti oli hiekkapohjainen = jalkaystävällinen valinta 😀 Puoli ysiltä aamulla startattiin ja paluubussiin hyppäsin klo 20.50, et koko päivähän tässä meni. Mut koko päivästä jäi hyvät fibat päälle ja ne vain parani, kun pääsin kotiin. Samalla kokoonpanolla lähdetään sunnuntaina kolmeksi päiväksi Urjalaan mökkeilemään.

Olen pidemmän aikaa halunnut alkaa kirjoittaa blogia tai sitten jonkinnäköistä nettipäiväkirjaa. Nyt sitten sain ensimmäisen kerran jotain aikaiseksi. Sitä en tiedä, riittääkö mielenkiinto ja varsinkaan aika tämän jatkamiseen, mut yritetään...

Lisäys la 18.09. 2021:

Paikatakseni sen, että en tällä käynnillä päässyt isäukkoa katsomaan, olen nyt käyttänyt kaksi vapaapäivää isän ja pojan väliseen laatuaikaan. Sitä tulee käytännössä vietettyä liian harvakseen. Sen yleensä tajuaa siinä vaiheessa, kun on jo myöhäistä. Mutsin kuolemasta tulee kohta neljä vuotta, tyttökissani kuolemasta on kolme ja puoli vuotta ja kollini hiukan yli kaksi ja puoli vuotta. Ehkä joskus näistäkin avaudun tänne, kun on riittävän melankolinen päivä. Mut ei tänään sen enempää 🤐