Dushanbe nimenä tulee tajikistanin kielestä sanoista du kaksi ja shanbe päivä, mikä tarkoittaa yksinkertaisesti maanantaita (päivä kaksi). Islamilaisessa kalenterissa viikko alkaa sunnuntaista. Aikoinaan kaupunki oli suosittu markkinoiden pitopaikka ja ne pidettiin aina maanantaisin. Vuosina 1929-1961 kaupunki tunnettiin nimellä Stalinabad. Meillä oli kolme autonkuljettajaa autoineen käytettävissä 24/7 sekä paikallisoppaamme Bobo. Turisteina olimme paikallisille jotain uutta ja he eivät oikein tienneet, mitä meille näyttää. Käytettävissä he kuitenkin olivat vierailumme ajan. Maahantulomuodollisuudet eivät olleet mutkikkaat, viisumi tarkastettiin, kun olimme suoriutuneet lentokoneesta ulos. Saatuamme matkatavaramme olikin Bobo jo meitä vastassa. Teimme aluksi kierroksen kaupungilla, jolla tutustuimme monumentteihin ja Rudakin puistoon. Myös Dushanben lipputanko tuli tutuksi. 165 metriä korkea lipputanko valmistui 2011 ja silloin se oli maailman korkein. Tankoon vedetyn Tajikistanin lipun mitat ovat 30 metriä x 60 metriä ja painoa lipulla on 700kg. Iloa ei kestänyt kuin kolme vuotta. 2014 Jeddahin lipputanko pystytettiin ja se oli korkeudeltaan peräti 171 metriä. Kierroksen ohessa kävimme vaihtamassa paikallisvaluuttaa. Tajikistanin somoni on saanut nimensä 800-luvulla eläneen Samanidien dynastian perustajasta, Ismoil Somonista. Ja kierroksen jälkeen söimme lounasta Aynin ooppera-ja balettitalon läheisyydessä sijaitsevan ravintolan terassilla. Lounastaessamme Seppo kysyi minulta olinko huomannut saaneeni tässäkin maassa ihailijoita. No, en ollut, mutta vihjeestä viisastuneena vilkaisin Sepon viittaamaan suuntaan ja niinhän naapuripöydän nuorehkojen naisten muodostaman seurueen jäsenet vilkuilivat vuoron perään. Puolipandasta sen oli pakko johtua. Mutta sen tämänkertaisesta tuomasta positiivisesta vaikutuksesta huolimatta en ala mustia silmiä keräilemään tarkoituksella. Lounaan jälkeen suuntasimme sitten hotellille. Minulla oli jaettu huone yhden seurueemme jäsenen kanssa. No, se oli hiukan harhaanjohtavasti sanottu 🤪 Teknisesti meillä oli yhteinen sisäänkäynti ja eteinen, mutta muuten meillä oli tilavat huoneistot erikseen. Tämä oli reissun toisiksi hulppein hotellihuone. Ykköstilan nappasi sviitti, jonka Boss järjesti minulle palatessani Tashkentiin maakuntakierrokselta hyvityksenä Akmalin fibuista 😊 Siellä yöpyessäni en oikein ehtinyt nauttia sviitin tarjoamasta luksuksesta, sillä bileet kestivät myöhään ja aamun herätys oli aikainen, harmi. Mutta Dushanben huoneistosta otin kuvat, jotka liitin tähän kertomukseen. Jossain vaiheessa lähdettiin taas liikenteeseen ja pyörähdettiin basaarilla. Näissä kaikissa maissa se vähän kuin kuului kuvioon. Päivällistä söimme ravintolassa, jonka alakerrassa sijaitsi oppaamme Bobon mukaan kaupungin paras jäätelöbaari. En tänään käynyt siellä, mutta ajattelin seuraavana päivänä käydä testaamassa. Terppa oli Bobolta saanut vinkin paikallisesta pienpanimoravintolasta nimeltä Sim Sim ja sinne sitten suunnattiin seuraavaksi. Kämppikseni lainasi paikalliselta seurueelta kitaraa ja paljastuikin varsinaiseksi kitaravirtuoosiksi. Loppuilta meni leppoisasti olusten parissa ja hotellille palattiin yömyöhään.

Keskiviikko 03.05.2017

Tänään suunnitelmana oli käydä Hissarin linnalla. Hissar itsessään jo tarkoittaa linnaa tahi linnoitusta. Se sijaitsee noin 32 kilometrin päässä Dushanbesta. Matkalla sinne oli tarkastuspisteitä, joilla haluttiin tarkastaa passimme ja viisumimme. Itse linnasta ei ihmeitä ole jäljellä, lähinnä sen massiivinen portti ja kaksi madrasaa, jotka eivät enää ole alkuperäisessä käytössään. Toinen madrasoista oli pojille toinen tytöille. Nykyisellään niihin on kerätty alueelta löydettyä historiallista tavaraa. Kapusimme alueen näköalapaikalle, jossa Bobo tarjosi meille kuoharia ja halukkaille mahdollisuuden kokeilla paikallisia perinneasusteita. Hisarilta ajettiin Varzob-joen varrelle. Siellä tarkoituksemme oli syödä lounasta, mutta sitä ennen jalkauduimme toveksi kulkemaan kapeita vaelluspolkuja. Kävely lämpimässä kelissä kieli keskellä suuta oli omiaan nostattamaan janontunnetta. Kun lopulta saavutimme lounaspaikkamme, tilasin heti yhden Sim Simin ja se meni suoraan ikeniin. Ravintola sijaitsi aivan aivan joen rannalla ja sieltä oli upeat maisemat. Iltapäivällä suunnattiin takaisin Dushanbeen ja matkalla oli taas vakio t-paitojen, postikorttien ja -merkkien etsintä. Tehtiin se Bobon kanssa kaksin, koska likimain kaikki muut seurueen jäsenet olivat siirtyneet viktoriaaniselta kaudelta nykyaikaan ja lähettivät terveisensä sähköisenä. Usein olen seurueessa se ainoa hölmö, joka juoksee korttien, merkkien ja postituspaikan perässä. Tajikistan ei ollut poikkeus, kortit löytyivät helposti, merkit olivat kiven alla ja postitus vain postitoimistosta. Eli käytännössä myös tässä maassa paikallisoppaalle jäi postituksen vaiva. Lisäksi pyysin Boboa etsimään kolikoita, sillä niitä pyrin joka maasta tuomaan numismaatikkona kokoelmiini. Samalla reissulla otin riskin ja testasin Bobon edellisenä päivänä kehuman jäätelöbaarin annoksia ja ne eivät todella tuottaneet pettymystä. Käytiin vielä koko porukan voimin syömässä päivällistä. Ruoan lisäksi ravintola tarjosi laulua ja napatanssiesityksiä. Ravintolassa olivat myös tajikistalaiset veljekset, joista toinen oli yli kaksikymmentä vuotta sitten muuttanut Yhdysvaltoihin ja juuri tänään palannut sieltä ensimmäisen kerran Tajikistaniin katsomaan perhettään. Olin tainnut korvatulehduksen lisäksi saada vielä kunnon nuhan, sillä oloni oli varsin tukkoinen. Puhelimeni oli taskussa resetoitunut ja minun piti avata se. Pää kuitenkin löi tyhjää ja syötin kolmasti väärän pin-koodin, joten tämän jälkeen oli puhelimenikin jumissa ja huuti puk-koodia apuun. Tietenkään minulla ei sitä ollut, enkä nyt pystynyt sitä hommaamaan. Hotellilla pidimme vielä pienet läksiäisjuhlat, olihan tämä viimeinen iltamme reissussa.

Torstai 04.05.2017

Herätys oli aikainen. En tosin uskaltanut täysipainoisesti nukkua, koska puhelimeni oli jumissa, eikä minulla ollut klassista vekkaria matkassa. Vaikka itse olinkin ajoissa lähtövalmiina, olivat useimmat enemmän tai vähemmän myöhässä ja lähtömme hotellilta kentälle venyi. Kentälle päästessä olimme aika rajusti jo myöhässä. Se teki lähtö muodollisuuksista todella helpot meille, sillä meidät juoksutettiin läpi kaikkien tarkastuspisteiden suoraan lähtöportille ja koneeseen. Kone jopa lähti, kun olimme saaneet itsemme penkkiin istutettua. Lento Dushanbesta Istanbuliin kesti noin kolme ja puoli tuntia. Osa penkkiriveistä oli täytetty kuin sardiinipurkit ja osa niin tyhjiä, että siellä pystyi huoleti vetämään sikeitä oikosenaan. Itse istuin sardiinipurkissa ja katsoin kateellisena niitä, joilla oli oma penkkirivi käytössään. Lisäohjelmaa lennolla tarjosi se, että joku sai sairaskohtauksen ja viisi lentoemäntää selvitteli tilannetta. Istanbulissa meillä oli kuuden ja puolen tunnin odotus jatkolennolle. Tuomon kanssa kierrettiin kahviloita ja syötiin croissantteja sekä siemailtiin teetä. Tukkoisen nenän lisäksi oli myös kurkkuni kipeä. Oli vaikea keskittyä mihinkään, saati saada aikaa kulumaan. Olin onnellinen, kun viimeinkin jotain klo 18.20 saavuimme Helsinki-Vantaalle. Nappasin hihnalta matkalaukun kainalooni ja suunnistin taksijonoon. Kotona olin niin väsy, että painelin melkein suorilta tein sänkyyn ja nukahdin samoin tein.

Epilogi: Herätys puhelimessa toimi, vaikka se oli edelleen puk-koodia vailla. Nousin ylös. Kurkkuni oli aivan turvoksissa, tuntui, etten saa ilmaa ja tukehdun. Molemmat korvat olivat lukossa ja oksetti. Päätin samoin tein lähteä lääkäriin. Kylppäriremppa ei ollut vielä alkanut, mutta sitä silmällä pitäen olin pakannut kaikki sähkölaitteet ja elektroniikan. En jaksanut kaivaa tietsikkaa esiin ja puhelinkin oli jumissa, joten asioiden hoitaminen, kuten lääkäriajan varaus, oli hankalaa. Puin siis päälle ja hyppäsin Tiksiin menevään junaan. Vasta Tiksissä tajusin, että puhelin oli herättänyt minut Tajikistanin aikaan ja kello oli Suomessa vasta kuusi, eikä Terveystalo aukeaisi vielä pariin tuntiin. Oli pitkä odotus, kun kurkkua tukahdutti. Viimein kello tuli kahdeksan ja Terveystalon ovet avautuivat ja sain ajan lennosta lääkäriin 😊 Labrassa otettiin näytteet sormenpäästä ja kurkusta. Niiden pohjalta ei ollut syytä huoleen. Sain antibiootin korvatulehdukseen ja toisen tropin laskemaan kurkun turvotusta. Korvat eivät avautuisi ainakaan kuukauteen 😟 Yksi asia hoidossa. Päätin ex tempore lähteä käymään mutsilla. Hain apteekista lääkkeet ja sitten junalla Lahteen ja sieltä bussilla Nastolaan. Mutsilla tilasin Elisalta puk-koodin ja sain viimein Tajikistanissa lukittuneen puhelimeni auki. Sitten pääsin varaamaan aikaa hammaslääkärille. Sain ajan parin viikon päähän maanantaille, siihen asti joutuisin kärmistelemään Kazakstanissa lohjenneen hampaan kanssa. Olin lähdössä seuraavaan reissuun jo 26.05.2017 eli ihan kolmen viikon sisään. Matkalaukkunihan hajosi Kirgisiassa. Faija lainasi minulle matkalaukkua, joten sekin ongelma ratkesi. Keskiviikkona 10.05.2017 olin kirjannut päiväkirjaan havainnon, että silmänikin oli parantunut. Ei enää ikinä mustaa silmää, vaikka olisin kuinka cool sen kanssa. Pikku hiljaa asiat vaan fiksautuivat, vaikkei silloin luomi tummana, hammas lohjenneena, korvat lukossa, puhelin lukittuna ja matkalaukku paskana elämä kovin valoisalta vaikuttanut. Putkiremontti oli aluillaan, joten olin varannut mahdollisimman paljon reissuja ja muita aktiviteetteja sille ajalle. Käytännössä se starttasi 24.05.2017. Hammas saatiin tosiaan fiksattua 22.05.2017 ja viimeinen riesa lukossa olleet korvat aukesivat joskus kesäkuussa. Se tapahtui silleen pikkuhiljaa, ettei tarkkaa päivää tullut kirjattua.