Perjantai, 10.06.2022

Mun lomasuunnitelmat menivät vähän uusiksi, kun cruisaus Huippuvuorille ei toteutunutkaan. Kuluvan viikon keskiviikkona olisin sieltä palannut takaisin uusia kokemuksia rikkaanpana. Nyt loma sit on mennyt kavereiden kanssa kävelyretkillä ja autoillessa kotimaan kohteissa. Tämä perjantai ei ollut poikkeus. Olin sopinut Tapsan kanssa, että tavattaisiin kympin hujakoilla Rekolan K-kaupalla ja lähdetään sieltä sitten johonkin. Lähdinkin siinä puoli kymmenen aikoihin matkaan, sillä ajattelin ostaa matkan varrella olevasta Merinta-leipomosta purtavaa kävelylle. Ostinkin korvapuustin ja lihapiirakan kummallekin. Saavuimme tapaamispaikalle aika samoihin aikoihin. Sitten neuvoteltiin hetki siitä, mikä olisi päivän määränpää. Päätettiin sitten lähteä pitkin Laurintietä kohti Päiväkumpua aina Keravanjoen ylittävälle sillalle ja sieltä lähteä seuraamaan jokea ylävirtaan. Rekolan puolella ei mennyt polkua, joten menimme toisen puolen siltaa, jossa tiesimme vuorenvarmasti menevän parikin eri polkua. Matonpesupaikan kohdalla joen ylitti toinen silta, jonka kautta sitten palasimme takaisin Rekolan puolelle. Sieltä jatkoimme polkua joen myötäisesti edelleen yläjuoksun. Hyttysiä oli varsin paljon ja ne kävivät aggressiivisesti päälle etenkin varjossa.

Joku vuosi sitten kävelimme samalla reitillä ja silloin kalat pyrähtivät joesta ilmaan. Pulahtivat vesiin kuitenkin niin nopeasti, ettemme ehtineet lajeja tunnistamaan. Hetken arvuuteltuamme, mitä lajeja joessa olisi, havaitsimme yksinäisen kalastajan. Ajattelimme kysyä häneltä asiaa. Esitinkin asiani diplomaattisesti pyytäen anteeksi häiriötä ja kysyen perään tietäisikö, mikä kalalajeja joessa elää. Mies oli pelästyneen näköinen ja keräsi ripeästi tavaransa kasaan ja hyppäsi pyöränsä selkään vastaten hätäisesti: "Ei jole kalaa". Okei, varmaan joku salakalastaja, joka kuvitteli meidän olevan kalastuksenvalvojia tai jotain vastaavaa. Meitä nauratti ukkelin reaktio, mut jatkettiin matkaa saamatta vastausta mieltämme askarruttaneen kysymykseen. Mut tää tapahtui siis muutama vuosi sitten, eivätkä kalat nyt pyrähdelleet.

Jossain vaiheessa polkukin sitten loppui ja noustiin joenvarrelta Myyraksentielle. Kävelimme sitä myöten Lahdenväylälle, josta kokeilimme jatkaa Helsingin suunnan myötäisesti. Mutta se oli turhaa, ei siellä mennyt polkuja. Pienen harharetken jälkeen palasimme takaisin Myyraksentielle. Sieltä jatkoimme Maarukantietä pitkin Keravan suuntaan ja sitten Uranuksentien kohdalta alitimme Lahdenväylän toiselle puolelle. Sieltä jatkettiin Keravanjoen suuntaan saavuttaen Peltotien, jota sitten lähdimme seuraamaan. Tie johdatti meidät valkoiselle puusillalle, jonka kautta pääsimme jälleen Keravanjoen toiselle puolelle ja Lahdentielle. Valtatien sivussa meni kuitenkin hiekkatie joen vartta mukaillen, joten lähdimme kulkemaan pitkin sitä. Matkaa oli takana jo yli kahdeksan kilometriä ja ajattelimme pitää pienen juoma-/evästauon. Istahdin ensin betoniporsaalle, mutta havaitsin edessäpäin penkkejä, joten ajateltiin, sitten jatkaa niille. Penkkejä oli kahdessa kohtaa tien sivussa. Ensimmäisellä istui yksittäinen vanhempi mies henkilö, joten ajattelin jatkaa seuraaville penkeille. Tapsalla ei ollut laseja päässä, eikä hän näin ollen nähnyt hiukan kauempana olevia penkkejä, vaan jäi arpomaan ensimmäisten penkkien luokse. Penkeillä jo istunut vanhempi mies sitten neuvoi meitä istumaan alas ja Tapsahan istui. Ei siinä sitten minullakaan oikein vaihtoehtoa ollut. Penkeillä jo istunut mies esitteli meille itsensä. En kuitenkaan käytä sitä luonnollisestikaan tässä, vaan sen sijaan koodinimeä Kohtalo, jota hän myös itse itsestään käytti. Esittäytymisen jälkeen mies avasi sanaisen arkkunsa, eikä meidän juuri tarvinnut tähän monologiin osallistua. Myönnettäköön, kun hän alkoi tarinaa suoltamaan, kaduin useaan otteeseen, että meidän piti juuri näille penkeille istahtaa. Mutta kun juttua kuunteli pidempään, alkoivat tarinat olemaan suorastaan mielenkiintoisia tai ainakin viihdyttäviä.

Tarina alkoi jo miehen lapsuudesta. Miehen isä oli palvellut toisessa maailmansodassa Raatteella. Sodasta hänen isänsä ei koskaan kotona jutellut, mutta hän purki usein traumojaan pieksämällä perheen keskimmäisenä syntynyttä "kohtaloa". Sen sijaan perheen esikoisena syntynyt vanhempi veli ja kuopuksena syntynyt nuorempi sisko säästyivät tältä. Kohtalo kertoi lähteneensä kotoa omilleen jo kolmetoista vuotiaana ja menneensä töihin. Hänellä oli näihin aikoihin myös jo tyttöystävä, jonka oli pistänyt tiineeksi. Kohtalo työskenteli Salmisen lihatehtaalla, jonne oli päässyt valehtelemalla ikänsä. No, googlasin kyseisen tehtailijan, ja ainoa, mitä löysin oli Liha-Salminen, jonka toiminta oli alkanut vasta 1984 ja päättynyt 2016. Ajallisesti kyseinen yritys ei kyllä sopinut tarinaan, koska käsitin hänen puhuvan 70-luvun alusta. No, mut ei takerruta pikkuseikkoihin, koska isossa osassa tarinaa ei muutenkaan ole päätä eikä häntää. Kohtalo siis kuljetti tilauksia Salmiselta kauppoihin ym. "Ola", kuten hän pomoa kutsui järjesti juhlia, joihin myös kohtalo oli kutsuttu. Salmisen tytär oli iskenyt silmänsä kohtaloon ja ehdottanutkin hänelle yhteistä tulevaisuutta. Kohtalo oli kuitenkin rakastunut silloiseen naisystäväänsä ja torjui tehtailijan tyttären. Nyt jälkikäteen hän kertoi harmitelleensa, ettei valinnut toisin, koska voisi olla nyt miljonääri tehtailijan ja hänen tyttärensäkin jo kuoltua.

Seuraavaksi kohtalo muisteli asepalvelusaikaansa vuonna 1978, jolloin hän oli joutunut komennukselle Helsinki-Vantaan lentokentälle, minne Suomen ensimmäinen lentokonekaappari Aarno Lamminparras oli laskeutunut. Hänen joukkueensa oli levittäytynyt koneen ympäristöön. Sitten skapparit olivat keksineet jotain asiaa liittymätöntä oheistoimintaa, mistä kohtalo oli suivaantunut ja esittänyt kovaäänisesti eriävän mielipiteensä. Tästä syystä hänet oli komennetty läheiselle mökille, jonne skapparit olivat majoittuneet. Kohtalo etsi mökistä korkea-arvoisimman upseerin, jolta pyysi sitten lupaa puhutella joukkueensa johtajaa. Joukkueenjohtaja kysyi, oliko kohtalo todella esittänyt vastustanut annettuja komentoja ja nostattanut kapinahenkeä. Kohtalo sanoi vain kyseenalaistaneensa käskyt, jotka eivät liittyneet alkuperäiseen komennuksen. Tästä hyvästä kohtalo määrättiin muonajuokkoihin, jonne hän sitten närkästyneenä menikin. Harmistuneena hän meni purkamaan v***taustaan muonavaraston vieressä olevalle sahapukille ja sytytti piippunsa tuprutellakseen hermosauhut. Hänen siinä istuessaan samat skapparit, jotka hänet olivat sinne passittaneet, tulivat hilpeällä mielialalla hakemaan muutamaa makkaralenkkiä, jotka olivat ajatelleet grillata illalla saunan merkeissä. Kohtalo kuitenkin kieltäytyi luovuttamasta ensimmäistäkään lenkkiä, koska kaikki olisivat varusmiesten munasta pois. Skapparit poistuivat takaisin mökille niskojaan nakellen. Kohtalo kertoi tapahtumasta talousvääpelille, joka oli keksinyt, että he voivat kimpassa grillata kyseiset makkarat 😶 No, kohtalo kertoi, että oli kovin kiinnostunut tekniikasta ja toivonut pääsevänsä asesepäksi. Tähän tehtävään oli kuitenkin valittu joku palvelustaan lykännyt akateemikko. Tästä harmistuneena oli Kohtalo päättänyt myös lyödä palvelusaikana täysin läskiksi. Kertomansa mukaan hänet oli jossain vaiheessa jätetty vastaamaan kasarmista päivystäjän ominaisuudessa. Myös näihin aikoihin oli riehunut jokin kulkutautiepidemia ja kasarmin yläkerrassa oli sairasosasto. Kohtalo kyllästyi nopeasti tylsään päivystämiseen ja ehdotti muutamalle kaverilleen, että lähtisivät porukalla puntikselle. He olivat mukana ajatuksessa. Seuraavaksi kohtalo meni sairastupaan ja kysyi kuka siellä oli tervein. Ensimmäisen hölmöläisen ilmoittauduttua oli kohtalo istuttanut hänet päivystäjän pöydän ääreen ja lähtenyt kavereineen pundelle. Käry sitten oli kuitenkin jossain vaiheessa käynyt ja viidakkorummun välityksellä kohtaloa neuvottiin palaamaan kasarmille välttyäkseen isommilta seuraamuksilta.

No,sitten kohtalo vaihtoi isomman vaihteen päälle ja tässä oli mukana myös selkeästi uskonnollisiakin sävyjä. Kohtalo odotti Kristuksen uutta tulemista maanpäälle. Kohtalo piti itseään yhtenä hänen seuraajistaan ja halusi esitellä meille, että hänellä on kropassaan kaikki samat jäljet kuin Kristuksellakin. Todistaakseen sen hän nosti paitaansa ylös ja näytti meille kyljessään olevaa arpea (roomalaisen keihään pistosta). Seuraavaksi hän nosti punttejaan ja esitteli arpia molempien jalkojen nilkkojen yläpuolelta (tästä naulat lyötiin läpi). Seuraavaksi vuorossa oli kämmenet, joissa molemmissa oli keskellä risti-kuvio. Tämän jälkeen hän kertoi, että jos hän ajaisi hiuksensa pois, olisi olisi päälaki täynnä arpia kuin orjantappurakruunu jäljiltä. Kohtalo kertoi olleensa elämänsä aikana olleensa niin monessa onnettomuudessa mukana, että kaiken järjen mukaan hänen pitäisi olla kuollut. Kohtalo kertoi kolmannen maailmansodan tulevan ja ajan, jolloin jokaiseen ihmiseen tullaan laittamaan siru, Paholaisen keksintö, jota ilman et voi ostaa, myydä tai ylipäätänsäkään tehdä mitään. Nyt meitä valvotaan jo älypuhelimien kautta, mutta sirujen jälkeen meistä tiedetään kaikki. Luonnollisesti jokaisen aidon kristityn tulisi olla ottamatta sirua ja nämä suruttomat palaavat sitten Kristuksen kanssa jälleenrakentamaan uutta maailmaa. Kohtalo kertoi meille myös sarjan erilaisia poliittisia salaliittoteorioita sekä omasta taustastaan eri päihdehuoltolaitoksissa ja kuinka hän oli juonut talonsa ym. Sekä tarinaa hänen jälkeläisistään, jotka myös olivat tai ovat edelleen eräänlaisessa laitoskierteessä syystä tai toisesta. En avaa niitä tässä. Kuuntelimme näitä toinen toistaan hurjempia tarinoita reilun tunnin ja jos vaan olisi jaksanut istua, niin olisi tässä koko loppu päiväkin vierähtänyt. Varmaan seuraavakin. Meidän ei Tapsan kanssa keskusteluun tarvinnut osallistua. Kohtalo piti huolta tarinan etenemisestä.

Lopulta kuitenkin katsoimme, että on aika jatkaa matkaa. Ohitimme Nikinmöen uimarannan ja siitä sitten käännyimme Lahdentielle, jota pitkin jatkoimme aina Vihervimma-puutarhamyymälän kohdalle. Siitä sitten lähdimme Ravuntietä pitkin kohti  kävelemään kohti Korsoa. Kuljimme jälleen Keravanjoen ylittävää siltaa toiselle puolelle jokea ja jatkoimme Rauskukujaa pitkin. T-risteyksestä jatkoimme suoraan eteenpäin, kunnes saavutimme Kulomäentien ja Sorvatien risteyksen. Siinä vaiheessa, kun Sorvatien teki tiukan mutkan Keravan suuntaan, eikä Korson suuntaan näyttänyt jatkuvan lähimain kulkutietä, loppui Tapsalla usko ja hän halusi palata takaisin Kulomäentielle ja jatkaa sitä pitkin tuttua turvallista reittiä. Olin kyllä katsonut, että Sorvatietä eteenpäin jatkamalla hetken matkaa olisi päässyt kääntymään taas Korson suuntaan ja perille asti. Mutta... Tapsan päätä on todella hankala kääntää, jos hän on saanut päähänsä, että sitä kautta ei pääse Korsoon tai että hänen mielestään olemme eksyksissä. Paluu Kulomäentiellekin piti tehdä ryteikön kautta ja päästyämme viidakosta takaisin Sorvatielle oli hän niin paniikissa, ettei tiennyt missä olimme, vaikka hetki sitten olimme samaa tietä kulkeneet. Samaan olen kyllä törmännyt ennenkin. Hän on mielestään eksynyt ja haluaa, että pistän navigaattorin päälle ja etsin oikean suunnan. Sitten kun teen sen, niin hetken päästä hän on menossa aivan omia reittejään ja aivan muualle kuin navi kertoo. Nämä ovat olleet välistä niitä turhautumisen hetkiä 😶 No, kävelyä kuitenkin päivälle kertyi reilut 14 kilometriä ja se oli mielestäni kohtuullinen suoritus. Seuraavana päivänä meillä oli suunnitelmissa lähteä Maken kanssa Arboretum Mustilaan Elimäelle 😊