Sunnuntai 30.04.2017

Vapun aatto Aikainen herätys, suihku, aamupala ja matkaan. Ajettiin Kazakstaniin rajalle. Tällä kertaa rajan ylitys oli reissun tähänastisista kivuttomin, jos nyt jätetään huomioimatta, miten juntilta näytin kantaessani matkalaukkua sylissäni haliotteessa vasen silmä mustana. Dromedaarin paska sentään oli kengistä putsattu ja lohjennut hammas ei ulospäin näkynyt 🤪 Matkaamme Almatyyn hidastivat valtavat lammasalaumat, joita ajettiin moottoritien ylitse. Edellisen kerran muistan karjanajon pysäyttäneen autoja, kun kiertelin Nicaraguassa ja siellä tosiaan oltiin jumissa, kun lehmät vaan seisoivat keskellä tietä. Jainagul tuli matkassamme aina Almatyyn asti, jossa sit heiteltiin hyvästit. Sen verran tiedän hänen kuulumisistaan tänä päivänä, että Jainagul astui avioliiton satamaan elokuussa 2019 pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa 🥳 Ajettiin Almatyn kansallismuseolle, jossa meidät otti vastaan Kazakstanin paikallisopas, Dina. Hän oli todella nuoren oloinen, ehkä noin parikymppinen, kuitenkin vasta oppaaksi valmistunut. Almaty, entinen Alma-Ata, tarkoittaa omenoiden isää. Nimi ei ole täysin hatusta vedetty, sillä omena on tosiaan näiltä seuduilta lähtöisin. Alkujaan kaupunkia kutsuttiin nimellä Vernyi (uskollinen), kunnes 1921 nimi muutettiin Alma-Ataksi. Kaupunki oli vielä vierailumme aikaan Kazakstanin pääkaupunki, mutta saman vuoden joulukuussa Astanasta tuli maan uusi pääkaupunki. Ensimmäiseksi Dina sitten tarjosi meille, Almatyssa kun oltiin, omenoita vasusta 🤩 Sitten siirryimmekin kansallismuseon tiloihin. Museossa kuvaaminen oli sallittua vain aulassa. Harmi, sillä kuvattavaa olisi ollut paljon tarjolla. Aulassa oli sotilasyksikkö, josta sitten tuli napattua kuva heidän asetuttua poseeraamaan. Ihan hirveästi museosta ei käteen jäänyt, kun kuvia ei voinut ottaa eikä siellä oikein voinut muistiinpanojakaan kirjoitella. Eräs hauska yksityiskohta minulle kuitenkin jäi mieleen, kun Dina näytti meille kongreettisesti, miten eri ikäiset ja eri siviilisäätyjen naiset pitävät hiuksiaan. Esityksen jälkeen, kun hän palautti hiuksensa siten, kun ne olivat alkuaankin olleet, kysyi eräs ryhmämme jäsen epäuskoisena:"Sinä siis olet naimisissa?" Dina meni aivan punaiseksi ja kertoi olevansa sinkku, joka ei niin orjallisesti noudata kaikkia perinteitä. Mutta laittoi sitten hiuksensa perinteiseen naimattoman kazakstanilaistytön stailiin, jossa hiukset voivat olla sidottuna tai avoimena, mutta kiepsautetaan vasemmalta puolen kaulaa etupuolelle. Siinäkin oli pointti, jos hiukset heittää eteen oikealta puolelta, mutta en muista mikä, sori. Toisekseen kuinka moni noudattaa perinteisiä hiusten sidontatyylejä nykypäivänä 🤔 Kansallismuseon jälkeen Dina johdatti meidät Panfilov puistoon ja siellä sijaitsevaan Zenkovin ortodoksikatedraaliin. Se oli hyvin kaunis sisältä, kuten kirkot yleensäkin. Monet puiston patsaista ja monumenteista taas olivat aiheeltaan militaarisia. Oli muistomerkki afgaanisodissa kuolleiden sotilaiden muistolle ja Toisen Maailmansodan monumentti. Sateinen oli keli Almatyssakin. Seuraavaksi Dina olisi vienyt meidät puiston liepeillä sijaitsevaan soitinmuseoon, mutta isoa osaa ryhmäämme alkoi jo suunnitellut Vappujuhlat vetää puoleensa ja sitä myötä askel vetää hotellin suuntaan. Harmi, minua olisi oikeasti kiinnostanut tarjolla ollut perinnesoitinten kirjo. En oikeastaan koskaan ole Vappuaattona ollut radalla, Vapunpäivänä kylläkin. Sen lisäksi, että juhlimme Vappua, oli myös seurueemme jäsenellä (Timo) syntymäpäivä. Lisäksi meillä oli määritelty juhliin hattupakko. Itse taisin laittaa Uzbekistanissa ostamani tubeteikan. Kaksi seurueemme naista piti Timo-aiheisen tietokilpailun. Jossain vaiheessa kävimme syömässä illallista hotellin ravintolassa. Ja jossain vaiheessa myös kinkerit saatiin päätökseensä ja painelin nukkumaan.

Maanantai 01.05.2017

Vapunpäivä Aamupalan jälkeen startattiin ja ensiksi ajettiin 1691 metrin korkeudessa sijaitsevalle Medeun luisteluradalle. Medeu on paikka, jossa tapahtuu eniten kosintoja. Pojan pyytäessä tyttöystäväänsä luistelemaan, on tämän lupa odottaa myös sormusta 😊 Medeu sijaitsee Shymbulak-vuoren tyvessä ja oikeastaan juuri Shymbulak oli se meidän vierailumme varsinainen kohde. Täällä sijaitsee Keski-Aasian suurin hiihtokeskus. Tarkoituksemme oli nousta 3202 metrin korkeuteen kolmella eri hiihtohissillä. Kirjoitan tätä joulukuussa 2021. Tätä aiemmin korkein paikka, jossa olen ollut on Mukhtinathin kylä Nepalissa maaliskuussa 2010. Se sijaitsi 3800 metrin korkeudessa. Parin vuoden päästä kävisin Etiopiassa Simien vuorella 3260 metrin korkeudessa. Siinä lienevät korkeimmat paikat, missä tähän mennessä olen käynyt. Ylhäällä lunta oli runsaasti, sitä tuli myös taivaalta ja tuima viima puhalsi päin kasvoja. Ennen kuin tajusinkaan olivat molemmat korvani lukossa ja sitä ne olivat sitten seuraavien kuukausien ajan. Tämä oli reissun viides surkea sattuma. Vasta kotimaassa pääsin käymään lääkärissä ja silloin selvisi, että olin saanut elämäni ensimmäisen korvatulehduksen ja kerralla molempiin korviin. Korvien pitkäaikainen lukko sai minut pahimman epätoivon aikoihin kuvittelemaan, ettei kuuloni koskaan palautuisi. Kyl se sit hiljalleen joskus kesällä helpotti. Oli se vaan olo, kun olisi ollut jossain eriössä koko ajan. Kuulin kyllä vaimeasti ja erotin sanoja, mutta jouduin oikeasti keskittymään keskustelutilanteissa. Aikamme heiluttua Shymbulakin laella kävimme siellä vielä afterski-juomilla eli joimme irish coffeet. Sitten pikkuhiljaa palailimme Medeulle. Seuraava kohteemme olikin Kok Toben ulkoilupuiston radiomasto ja The Beatles-patsas. Puistosta sain myös ostettua t-paidan, postikortit ja -merkit. Niin täällä kuin monessa muussa vierailemassani maassa korttien postittaminen ei onnistunut sormia napsauttamalla, joten annoin kortit Dinan postitettavaksi. Tällä reissulla olin alkanut lähettämään kortin myös itselleni voidakseni hiukan seurata, millä sykkeellä kortit Suomeen saapuvat. Dina oli nopea, kortissa oli jo seuraavalta päivältä postileima. Kok Tobesta lähdimme metsästyslintujen koulutuskeskukseen seuraamaan koulutusnäytöstä. Tämäkin päivä oli sateinen ja kolea. Jopa minä hytisin kylmästä. Noin puolen tunnin mittaisessa näytöksessä esiintyi kotkia, haukkoja ja pöllöjä. Näytöksen jälkeen meille tarjottiin vielä lasilliset hevosenmaitoa. Join omani ykkösellä alas ja taisin olla ainoa, joka hevosenmaidot sai kurkusta alas. Täältä lähdimme suoraan syömään päivällistä ja olin päättänyt syöväni niin paikallista kuin tarjolla olisi. Päivällisravintolamme Vizir on niinkään koronan aikana joutunut sulkemaan ovensa. Tilasin pääruoaksi hevosenlihapastaa ja varoituksista huolimatta juomaksi lasillisen kamelin maitoa. Minulle sanottiin, että kamelin maitoon tottumattomalta saattaa mennä pakki sekaisin. Tiedoksi, ei mennyt. Jälkiruoaksi otin kanapiirasta. Kaikki meni alas hyvällä ruokahalulla. Joka seurueemme jäsenen, Tuomon, tarjoamat kananrintafilepalat ranskalaisilla. Oli jo pimeää, kun lähdimme palaamaan hotellille. Kirjoitin huoneessa vielä postikortit ennenkuin painelin nukkumaan. Huomenna meillä olisi aikainen herätys ja lähtö lentokentälle. Suuntaani kiertueen viimeinen maa Tajikistan ja sen pääkaupunki Dushanbe.

Tiistai 02.05.2017

Aamulla pakkasimme tavaramme bussiin ja suuntasimme kulkumme lentokentälle. Annoin Dinalle illalla kirjoittamani kortit ja hän tosiaan sai ne saman päivän aikana postiin. Tajikistan oli ainoa kohdemaista, jonne piti hakea viisumia erikseen Suomesta ennen reissuunlähtöä ja luonnollisesti hyväksytty viisumi tarkastettiin ennenkuin meitä edes laskettiin Dushanben lennolle. Lento sinne kesti noin kaksi tuntia. Kazakstanissa en muuten saanut puolipandallani fanijoukkoja perääni tai ainakaan siitä ei jäänyt erityisimpiä muistikuvia. Eikä ne vastoinkäymiset vielä Shymbulakissa puhjenneeseen korvatulehdukseen loppuneet.