Maanantai 24.04.2017

Akmal tuli hakemaan minut hotellilta ja sitten suunnattiin kohti Samarkandia. Arvioitu ajoaika sinne oli nelisen tuntia, jonka pidimme pari pitstoppia. Ensimmäisenä kävimme 1300-luvulla rakennetussa Sardobassa, joka tarkoittaa vesivarastoa rakennuksen alla. Toisella puolen tietä sijaitse jo raunioitunut karavaaniseralji eli tienvarsimajatalo, jossa matkalaiset yöpyivät kulkiessaan matkallaan Silkkitietä pitkin. Sardoban sijainti oli ihanteellinen majatalolle ja takasi, että lepopaikalla oli riittävästi vettä saatavilla. Uzbekistanissa romahti toukokuussa 2020 Sardoban pato. Se sijaitsee Ferganan laaksossa ja on siis eri paikka kuin tämä Sardoba, jossa nyt kävin. Jälkimmäinen pitstop oli lounastauko ja pilahvi oli taasen taattu valinta 😋 ja vain 15000 paikallista tämä kustansi. Jotain kahdentoista aikoihin oltiin Samarkandissa ja ennen hotellille menoa teimme vielä pienen kierroksen autolla kaupungilla. Matkalla Timur Lenkin mausoleumiin Akmal huomasi, että seudulla olivat häät menossa ja ehdotti, että mentäisiin niihin. En ollut "reissulasse"-lookissani aivan varma, että onko se täysin sopivaa, mutta Akmal vakuutti, että paikalliset tykkäävät, joten... suostuin toveksi jalkautumaan hääseurueen sekaan. Uzbekistanissa perinteinen avioituminen toimii edelleen niin, että kun perheen poika haluaa perustaa oman perheen, laittaa hän isänsä kenkään kurkunviipaleen. Kun isä on löytänyt kurkun kengästään, ottaa hän perheen äidin kanssa puheeksi asian ja äiti kerää suvun naiset yhteen ja sitten he alkavat pohtimaan yhdessä sopivinta morsianehdokasta. Kun sopiva morsian on keksitty, käydään kyläläisiä ja tämän naapurustoa haastattelemassa tytöstä ja hänen perheestään. Mikäli morsian vielä tämän jälkeen miellyttää sulhasen suvun naisia, lähetetään puhemies esittelemään potentiaalisen morsiamen perheelle ajatus tulevasta avioliitosta. Asia morsiamen perheessä otetaan mietintämyssyyn ja myös hänen sukunsa naiset kokoontuvat miettimään mahdollisen sulhasen potentiaalia.. Jossain vaiheessa sulhasen vanhemmat kutsutaan kylään. Jos vierailun tarjonnat ovat niukat, sulhasen perhe ymmärtää, että häitä ei ole tulossa. Jos tarjonta on ylellinen, häät toteutuvat. Tämä lyhykäisyydessään. Perinteet ovat edelleen voimissaan maaseudulla, mutta kaupungeissa, kuten Tashkentissa nuoret tekevät jo omia valintojaan parinvalinnoissaan. Hotellilla painelin ensimmäiseksi pesulle ja aloin valmistautumaan lähtöön El Merosi teatteriin. Se oli historiallisiin asuihin perustuva teatteriesitys, jonka esitysmuoto oli lähinnä tanssi. Todella kiehtova esitys 🤩 josta nappasin muutaman videon ja valokuvan, mutta youtubesta löytää parempia videoita ja instassa teatterilla on myös omat sivut ja paremmat kuvat. Itse yritin keskittyä enemmän esitykseen. Esityksen jälkeen kävimme vielä Akmalin kanssa illallisella ravintolassa nimeltä Platan. Paikallisvaluuttaa oli jäljellä enää 29500, kun palailin Registon hotelliin. Päiviä Uzbekistanissa vielä muutama, joten mainitsin oppaalleni, että rahanvaihtopisteellä olisi käyttöä. No, Akmalilla oli matkakassaa, josta vaihtaa 😶

Tiistai 25.04.2021

Heräsin uuteen aamuun täynnä odotuksia. Tänään illalla tapaisin muun ryhmän ja loppureissu mentäisiin yhdessä. Itsekseen reissaaminenkin on ollut ihan huippua, mutta ajatuksena tuntui miellyttävältä saada vihdoin keskustella omalla äidinkielellä. Kaukomatkailupiirit ovat sen verran pienet, että sitä aina pohtii, tapaako vanhoja tuttuja. Jätin respaan tähän asti valmiiksi saamani postikortit. Korttien lähettäminenkään ei näinä päivinä ole ihan simppeliä. Itse postikortteja saat joka paikasta. Mutta postimerkit ovat jo haaste löytää, saati sitten paikka, jonne valmiit kortit jättää. Itse kyselen nykyisin hotellien respoista, jos heillä olisi virtaa postittaa kortit (toki pientä vaivanpalkkaa vastaan) tai laatikko, mihin ne voi jättää. Samalla sain taas virallisen todistuksen hotellissa yövytystä yöstä. Samarkandin kierros alkoi Koni Ghil Merosin paperinvalmistustyöpajalta. Onhan tätä klassista paperinvalmistusta tullut seurattua useammassakin maassa, äkkisältään tulevat mieleen Bhutan ja Makedonia. Mutta olihan tämä hyvä lisä kulttuurillisesti. Seuraavaksi kävin Timur Lenkin pojanpojan Ulugh Begin observatoriossa. Ulugh Beg eli 1394–1449 ja oli, kuten observatoriosta voi päätellä, tähtitieteilijä. Täältä matkasin Afrasiabin arkeologisten kaivausten museolle. Itse kaupungin olivat mongolit tuhonneet 1200-luvulla. Sitten vuorossa oli Bibi Khanumin moskeijan, yksi harhoja naisten mukaan nimettyjä. Bibi Khanum oli Timur Lenkin suosikkivaimo, joka halusi rakennuttaa moskeijan miehensä Intian retken paluun kunniaksi. Rakennustöitä johtava arkkitehti rakastui tulisesti kauniiseen kuningattareen ja viivytti rakennustöitä kaikin tavoin. Bibi hermostui tästä, koska pelkäsi Timurin palaavan Retkeltään ennen moskeijan valmistumista. Hän kehotti arkkitehtiä kiirehtimään ja tämä sanoi rakentavansa moskeijan ajoissa vain sillä ehdolla, että kuningatar suostuisi antamaan hänelle suudelman. Vastauksena pyyntöön Bibi esitteli viisi eriväriseksi maalattua kananmunaa ja sanoi arkkitehdille: "Katso, nämä kaikki munat ovat päältäpäin erilaisia, mutta sisältä samanlaisia. Sama on naisten kanssa. Jos rakennat moskeijan ajoissa valmiiksi, saat kenet tahansa orjistani." Arkkitehti esitteli puolestaan Bibille kahta pikaria, joista toinen oli täytetty vedellä ja toinen viinillä ja lausui: "Katso, nämä pikarit taas ovat täysin samanlaiset keskenään ulkoisesti, mutta jos juon ensimmäisestä, en tunne mitään, jos juon toisesta, humallun. Se on sama rakkauden kanssa." Tämän jälkeen kuningatar taipui arkkitehdin pyyntöön. Tämän suudelma oli niin intohimoinen, että se jätti jälkensä kuningattaren poskeen. Timur palasi retkeltään ja ilahtui lahjakseen valmistuneesta moskeijassa, mutta ei voinut olla huomaamatta jälkeä vaimonsa poskessa... Tämän jälkeen Timur surmautti arkkitehdin. Sitten vierailtiin historiallisella Registan aukiolla. Registan merkitsee hiekkaista paikkaa tai aavikkoa. Aukiolla sijaitsee kolme merkittävää madrasaa muunmuassa Ulugh Begin madrasa. Aukion jälkeen olisi ollut jäljellä vierailu viinitilalle, mutta vaihdoimme sen pariin tuopillisen olutta aurinkoisella terassilla. Akmal kertoi, että oli sopinut Steam klubin tarjoilijattaren Danan kanssa, että kävisimme siellä parilla palattuamme Tashkentin. Se kuulosti ajatuksena hyvältä 🥳 Sitten suunnattiin rautatieasemalle. Tashkentin paluu tapahtuisi Afrasiyab-luotijunalla. Junamatka kestäisi neljä ja puolituntia ja se on matkustustyyliltään hiukan kuin lentokone eli junaemännät uniformuissaan palvelevat koko matkan ajan ja tarjoilevat kärryillä ateriat. Junasta ja vaunusta olisi ollut kiva ottaa kuvia, mutta se oli yhtä lailla kiellettyä kuin metrossa tai missä tahansa julkisessa kuljetusvälineessä kuvaaminen. Tashkendissa meidät noudettiin juna-asemalta. Sen sijaan, että oltaisiin menty hotellille, kuten alkuperäinen plaani oli, meidät ajettiin suoraan illallisravintolaan. Minulle kerrottiin, että matkatavarani kuljetettaisiin hotellille ja suoraan huoneeseeni ja voin huoleti mennä ravintolaan. Akmal ei tullut mukaan ja pohdin, että mikä tässä nyt on kuvio. Minut ohjattiin ravintolan toiseen kerrokseen, jossa vihdoin tajusin, että tämä oli se hetki, kun tapaan muun ryhmän 😊 Minua tuli samoin tein kättelemään henkilö, joka esittäytyi paikallisen matkatoimiston johtajaksi ja ohjasi minut muun seurueen pöytään. Pikaisesti tsekattuani muun seurueen, en äkkisältään törmännyt aiemmilta reissuilta tuttuihin kasvoihin. Toki Terpan (matkanjohtajamme) tiesin entuudestaan. Akmalia en enää nähnyt. Ennen kuin ehdin sanoa kukkuu, oli edessäni täysi lasillinen vodkaa ja lupaus, ettei se pääse tyhjenemään tämän illan aikana. Näytti myös siltä, että pöydänkin antimet olivat kuin suoraan runsaudensarvesta, eivät nekään syömällä kesken loppuisi. Paikallisjohtaja, kutsutaan vaikka nimellä Boss, kun en ollut muistanut kirjata nimeä ylös, huolehti minusta niin hyvin, että tunsin itseni VIPiksi. Toki mielessäni hiukan harmittelin, että vierailu Steamissa ei tulisi onnistumaan. Mutta toisaalta oli mukava päästä taas puhumaan suomea ja vaihtamaan kokemuksia. Myös tässä ravintolassa meille tuli esiintymään ryhmä, joka esitti paikallisia tansseja. Ilta meni todella nopeasti ja sen jälkeen meidät kuskattiin bussilla hotellille. Hotelli oli sama kuin edellisen kerran ollessani Tashkentissa, mutta huone ei... Se oli niin valtava sviitti, että olin eksyä, eikä alkoholilla ollut asian kanssa mitään tekemistä 🙃 En tiedä, minkä kokoiselle seurueelle huone oli tarkoitettu, mutta siellä oli enemmän neliöitä kuin kämpässäni ja huoneitakin tuplasti enemmän. Oli varaa valita, mikä makuuhuoneista puhutteli eniten, kun vain ensin löytäisi matkatavaransa jostakin. Toisaalta väsymys painoi sen verran päälle, että tyydyin etsimään vesiklosetin ja avasin sieltä hotellin hammasharja ja - tahna pakkauksen, pesaisin hampaat ja syöksyin sen jälkeen lähimpään paikallistamaan höyhensaareen.

Keskiviikko 26.04.2017

Aamulla ensitöikseni hilpaisin suihkuun, jonka jälkeen otin projektiksi etsiä matkatavarani saadakseni puhdasta päälle. Olin edelleen järkyttynyt huoneistoni koosta. Täällä olisi voinut helposti pitää koko seurueelle illanistujaiset, mutta yksittäiselle matkalaiselle yhdeksi yöksi yöksi tämä oli pikkuisen too much. Seuraavaksi kävin aamupalalla ja totutusti noutamassa respasta virallisen todistuksen yövytystä hotelliyöstä. Sitten pakkauduimme bussiin ja matka kohti Ferganan laaksoa alkoi. Ajomatkaa päivälle oli luvassa noin 300 kilometriä, mutta taukoja runsaasti. Lounaalla söimme perinteisiä lihavartaita, joita sai valita kana, lammas tai nauta vaihtoehdoilla. Niiden kera sai riisiä ja juomana valitsin olutta. Välillä pysähdyttiin näköalapaikoille maisemia ihailemaan. Reitti seurasi vanhaa Silkkitietä. Vierailimme leipätorilla, jolla myyjättäret olivat joihinkin leipiin kirjanneet puhelinnumeronsa. En tiedä, oliko se joku vitsi vai olivatko he keskivertoa emansipoituneempia naisia. Ferganan laaksoon ajettiin tunnelin läpi, jossa luonnollisesti oli kuvauskielto. Alue vilisti kiireestä kantapäähän suoja-asuihin pukeituneita sotilashenkilöitä, oli mahdoton sanoa, oliko asun alla mies vai nainen. Tämä oli matkallani ensimmäinen kerta, kun kaikkien matkustajien henkilöllisyydet haluttiin tarkastaa. Ferganan Laakso osuu kolmen valtion (Uzbekistan, Kirgistan ja Tajikistan) alueille ja raja kiistat siellä aiheuttavat paljon levottomuuksia ja terrorismin pelkoa. Vierailun aikana ei kuitenkaan tapahtunut mitään turistin elämään vaikuttavaa. Ferganan puolella kävimme Kokandin kaupungissa ja siellä Khudayar Khanin palatsissa (Kokandin helmi) sekä tutustuimme savenvalamiseen. Khudayar Khan oli Kokandin kaanikunnan viimeinen hallitsija.