Illaksi saavuimme Ferganaan, majoituimme hotelliin ja nautimme illallisen. Tähän asti kaikki olikin matkalla sujunut mallikkaasti. Olin näihin aikoihin vielä melkoisen yllätyshullu hulivili, joten ei tarvinnut ihmeemmin houkutella, kun Boss sanoi järjestävänsä meille allas bileet, joista juotava ei loppuisi. Alkuhan sujui kivasti, kun avasimme sen toisen lahjaksi saamistani punaviinipulloista. Se oli pian kumottu ja siirryttiin Bossin sponsoroimiin vodkiin. Bileet siirrettiin sisätiloihin, jossa kuitenkin oli uima-altaat. Vodka virtasi ja eihän sitä tietysti juomatta voinut jättää. Itse bileethän menivät hyvin. Löhösin lepolassissa enkä mennyt altaisiin hölmöilemään. Ei silti, mitään hääppöisiä muistikuvia kinkereistä ei jäänyt, sillä keskityin isännän antimien nauttimiseen. Palatessa hotellihuoneeseen sitten alkoi tapahtua... Selvisin hyvin vedestä liukkaan allas huoneen halki, niin ikään lastenleikkiä oli käytävä, joka oli täynnä kaikenlaista romua, mutta kun pääsin esteettömälle kulkuväylälle lensin syystä tai toisesta nurin päin portaikon kaidetta ja vertavuotava vekkihän siitä tuli 🤕 Vekkiä kävi ihmettelemässä hotellin terveydenhuoltohenkilöstö. Päätyivät putsaamaan sen ja teippaamaan, ei tarvinnut tikata 👍 Joo, myönnän, että tämä ensimmäinen aksidentti oli täysin omaa syytäni ja johtui liiallisesta vodkan nautiskelusta. Ja kyllä hävetti ihan he***tisti 😟 Torstai 27.04.2017 Heräsin punkasta. Olin älynnyt pistää kellon soimaan, ihme kyllä. Otin pari buranaa, mitä en yleensä tee. Kärsin krapulan sellaisenaan, jos sen hankkinut olen. Mut tänään ajattelin, että burana voisi hiukan auttaa vauhtiin pääsyä. Sitten menin suihkuun, se teki hyvää. Hävetti ja tuumin, että ilkeänkö mennä muun seurueen eteen, tuleeko naljailua. Mut ei mitään sellaista. Joka tapauksessa päätin, etten ottaisi enää tällä reissulla känniä. Yöunet olivat mitä olivat juhlinnan jäljiltä ja oli aika väsy olo. Respasta sain viimeisen kerran leimallisen asiakirjan, joka todisti minun yöpyneen hotelli Asiassa Ferganassa. Bussissa yritin ottaa unta palloon. Uzbekistanin puolella kävimme vielä tutustumassa silkin valmistukseen. Tätäkin on tullut aiemmin katseltua ainakin Turkissa. Kävimme myös lounastamassa ennen rajanylitystä. Terppaa pohditutti, tulisiko ongelmia puuttuvasta todistuksesta hotelliyöpymisestä Hivassa. Epäili, että todennäköisesti tulee käynti poliisiaseman kautta. No, rajalla jouduin omaan jonoon, koska olin viettänyt maassa viikon itsekseni kierrellen, muut menivät ryhmäviisumilla, eikä tarvinnut todistuksia yöpymisistä. Tullivirkailijalla ei ollut huomauttamista valuuttojen suhteen. Olin maahan saapuessani ilmoittanut matkassa olleiden valuuttojen määrät ja nyt ilmoittanut määrät poistuessani sekä varannut kuitit ostoksistani siltä varalta, että ne haluttaisiin nähdä. Ei huolta, ei kiinnostanut. Rajanvalvojan tarkastus meni myös hyvin. Siinä vaiheessa kylmä hiki tuli otsalle, kun virkailija pyysi lipukkeita todisteeksi majapaikoistani ja tiesin yhden puuttuvan 😬 Virkailija kävi ne kyllä läpi hyvin asiantuntevan näköisesti, mutta... ei reagoinut puuttuvaan dokumenttiin millään tavalla. Sain leiman passiin ja pääsin jatkamaan matkaani Kirgistanin puolelle 👍 Uzbekistanin rajamuodollisuuksien jälkeen meitä odotti Kirgistanin opas, Jainagul, joka ohjasi meidät kohti Kirgistanin rajamuodollisuuksia. Maana mainostettiin pikku Neuvostoliittona ja sen väitettiin olevan jopa byrokraattisempi kuin Uzbekistan. Ainakin yksin matkustavalle riitti Uzbekistanin puolella paljonkin kirjallista työtä ja muistettavaa. Seuraavalle pisteelle oli ehkä kolmisen sataa metriä. Alue oli maaseutua ja tien oikealla puolella käyskenteli dromedaareja. Polku oli varsin törkyisen oloinen, joten kannoin mieluummin matkalaukkua kuin skrollasin sitä pyörillä. Dromedaareja katsellessani tunsin yhtäkkiä lätsähdyksen oikean jalkani alla. Eikä yllättänyt mitenkään, että olin astunut, oletettavasti, dromedaarin läjään 🤮 No, Kirgistanin rajamuodollisuudet menivät todella helposti. Teippi vasemmassa silmäkulmassa ja hiukan jo punaa saanut vasemman silmäni ympäristö näyttivät herättävät jonkinsortin katu-uskottavuutta tai respektia rajalla. Tämä oli vasta alkua... Päästyämme kaikki rajamuodollisuuksista läpi nousimme bussiin, jossa Jainagul piti meille lyhyen briiffin paimentolaistaustoistaan, maasta ja päivän ohjelmasta. Suuntasimme kohti Oshia ja Kirgistanin ainoaa Unescon maailmanperintökohdetta, Sulayman vuorta. Vuori oli aikoinaan suosittu muslimien ja esimuslimien pyhiinvaelluskohde. Sää Oshissa oli aika sateinen. Sulayman vuoren jälkeen menimme hotellille. Siellä yksi ryhmämme naisista halusi putsata silmäkulmani. No, en pistänyt vastaan. Vekki nyt ei ollut kovin ihmeellinen, joten ei siihen enää teippiä tai laastaria laitettu. Mut puoli panda musta nyt kuitenkin oli tullut 🐼 Otin pikku torkut ja heräilin illalliselle lähtöä varten. Ravintola oli Oshin parhaimmistoa, näin sitä meille puffattiin. Olihan se sitä ulkoisilta puitteiltaan ja menultaan, mutta miinuksena mainittakoon, että vain harvat annoksista olivat todellisuudessa tarjolla. Ruoka kuitenkin oli maittavaa, sitä ei käynyt moittiminen. Jainagulin englanti oli hyvin selkeästi artikuloitua. Hän kävi läpi kirgistanlaisen teeseremonian, jonka tallensin silloisella puhelimellani. Nyt vaan en muista siellä olleen muistikortin sijaintia. Muutoin olisin laittanut tähän siitä videopätkän. Laitan myöhemmin, jos löydän... 🤔 Palattuamme hotellille menin suorinta tietä nukkumaan, koska aamulla oli aikainen lähtö lentokentälle määränpäänä Bishkek. Perjantai 28.04.2017 Oshin hotellin aamupala oli varsin suppea. Ainoa mehu jota oli tarjolla oli makeaa luumumehua ja toinen vaihtoehto oli piimä. Lähdimme kohti lentokenttää. Itse lento ei Oshista Bishkekiin ollut pitkä. Tarjolla siellä oli vain lasillinen vettä, tee maksoi taalan. Mut ei tällä lennolla niinkään tarjoiluille ollut tarvetta. Mut määränpäässä odotti sit seuraava aksidentti. Menin noutamaan hihnalta laukkuani ja kun näin sen lähestyvän, nappasin kiinni kantokahvasta... joka jäi käteeni ja laukku jatkoi matkaansa hihnalla 🤬 Loppumatkan sainkin sitten oikeasti kantaa laukkuani kunnon haliotteella. Oli tähän asti ensimmäinen kerta, kun matkalaukku vaurioitui reissussa, joskus ovat kyllä jääneet lennolta. Bishkekin kaupunki perustettiin vuonna 1878. Silloin se tunnettiin nimellä Pishpek. Varsinaista merkitystä en nimelle koskaan ole löytänyt, mutta samanniminen linnoitus alueella sijaitsi Kokandin mogulikunnan aikoihin. Vuosina 1926–1991 kaupunki tunnettiin nimellä Frunze, bolsevikkijohtaja Mihail Frunzen mukaan nimettynä. Kaupunki uudelleennimettiin maan itsenäistymisen myötä 1991. Myös Bishkekissä satoi. Ensimmäisenä Jainagul halusi näyttää meille basaarin. Basaarit ovat niitä vakiopaikkoja, joihin turistit yleensä roudataan. Muutenhan tämä oli aika perusbasaari, mutta lihaosasto on aika brutaali. Eläinten ruhot roikkuivat katosta ja lampaan päät lojuivat tiskillä ja saihan täällä seurata makkaran valmistustakin 🤢 Täällä ihmiset eivät olleet kameroista niin innoissaan. Basaarista sain kuitenkin postikortit ja - merkit. Seuraavaksi kävimme katsomassa Leninin patsasta. Kirgistan ainoana maana Neuvostoliiton hajoamisesta syntyneistä valtioista pitää Leniniä arvossaan. Lounasta syötiin Arzu-nimisessä ravintolassa. Sen jälkeen mentiin hotellille (The Plaza Hotel Bishkek), jossa kirjoittelin taas postikortteja aikani kuluksi. Päivällinen nautittiin ravintolassa nimeltä Yr Kece. Olin teipin napannut silmäkulmastani irti, koska se vekki ei kovin kummoinen mielestäni ollut. Itse silmänympärys nyt oli mitä oli ja puolipandana tulen olemaan loppu reissun ajan. Mut en edelleenkään voinut välttyä ajatukselta, että täällä päin maailmaa se herättäisi kunnioitusta ja paikalliset naiset tuntuivat pörräävän ympärillä jatkuvasti. Oppaamme Jainagulin tehtäviin varmaan kuuluikin tanssittaa meitä, mutta ihan paikalliset tytöt kävivät jatkuvasti hakemassa minua tanssilattialle ja se oli jotain, mikä ei ollut mitenkään tavallista minulle. Seurueessa oli kuitenkin huomattavasti komeampia janttereita ilman mustaa silmää, heillä ei kuitenkaan ollut samanlaista vientiä. Tämä herätti vahvasti sen fiiliksen, että silmän värini nosti statustani. Oli tämä sitten totta tai pelkkää kuvitelmaa, niin uutta pandaa en tarkoituksellisesti metsästä 🐼 Asia on kuitenkin jäänyt vaivaamaan siinä määrin, että haluaisin saada vastauksen siihen, että onko musta silmä jotenkin pop vanhassa neuvostokulttuurissa. Meistä otettiin vielä ryhmäkuva illan päätteeksi. Itse ravintola on tätä nykyä toistaiseksi suljettuna. Sen verran googlasin tätä kirjoittaessani. Lauantai 29.04.2017 Tänään oli Bishkek-päivä. Bishkek sai kaupungin statuksen 29.04.1878 ja sitä juhlistetaan joka vuosi erilaisin näytöksiin kaupungin keskustassa. Bishkekin Valkoinen Talo on presidentillinen toimistorakennus. 2005 tapahtuneessa Tulppaani Vallankumouksessa Kirgistanin silloinen presidentti Askar Akayev ajettiin maanpakoon Venäjälle Valkoisesta Talosta. Akayev vaikuttaa edelleen Venäjällä. Valkoinen Talo toimi myös 2010 Meloni Vallankumouksen näyttämönä ja silloin Akayevia seurannut presidentti Kurmanbek Bakiyev sai lähteä maasta. Hän vaikuttaa nykyisin Valko-Venäjällä. Seuraavaksi tutustuimme talonpoika Kozhomkulin monumenttiin. Hänen väitettiin olleen 230 cm pitkä ja painaneen yli 200 kiloa. Tarinan mukaan hän kantoi olkapäällään hevosensa läpi lumivyöryn alle jääneen vuorensolan ja heitteli kevyesti kivenjärkäleitä päin vihulaisia. Seuraavaksi vierailimme Manas Suuren patsaalla. Kirgistanin kansallissankarin mukaan on nimetty Bishkekin päälentokenttä. Kaikkien Kirgistanin kaupunkien pääkadut on nimetty Manasin mukaan. Maan lippu symbolisoi kaikkia neljääkymmentä kansaa, jotka Manas yhdisti. Torialue oli täynnä kansallispukuja, musiikkia, kamppailulaji- ja cheerleadingnäytöksiä. Aikamme kierreltyä toria hyppäsimme bussiin ja meidät kiikutettiin noin 40 kilometrin päässä Bishkekistä sijaitsevaan Ala Archan kansallispuistoon, jossa teimme pitkähkön kävelykierroksen. Kierrokseen alkuun meille tarjottiin venäläistä shampanjaa. Ala Archassa maassa oli jopa lunta. Paluumatkalla heräsi keskustelu siitä, että huomenna olisi Vappupäivän aatto ja bileet olisivat paikallaan. Keskustelu johti siihen, että kävimme matkalla hakemassa vappujuomat. Samalla ostin myös pari paikallista t-paitaa, kansallishatun ja postikortit. Pidimme hotellilla pitstopin, ennen kuin jatkoimme illallisravintolaan. Kirjoitin kortit samalla. Itselläni ei ollut mahdollisuuksia enää ostaa kortteihin merkkejä saati postittaa, joten sovin Jainagulin kanssa, että hän ostaa postimerkit ja laittaa postiin, kun ehtii. Jainagul oli lähdössä pariksi päiväksi Kazakstaniin, joten ihan heti se tapahtuisi. Toisaalta, mikä kiire korteilla, ei ne kuitenkaan ennen minua ole perillä. Leimojen mukaan kortit oli postitettu 11. toukokuuta ja ensimmäiset saapuivat Suomeen 02. kesäkuuta. Ravintola oli jurttamallinen. Yllätyksekseni edellisen päivän fanijoukkoni oli taas paikalla. Huomattuaan minut he tulivat vilkuttelemaan ja houkuttelemaan mukaansa bilettämään. Jos eilen lähdinkin tanssimaan, niin tänään ei hotsittanut. Kävivät useamman kerran houkuttelemassa, et ei kovin kaukana ollut, etten antanut periksi. Sitten syödessäni paikallisia mykyjä (manty) lohkesi paikka siitä ainoasta hampaasta, johon olin saanut juurihoitoa. Itsessäänhän tämä ei ollut mitenkään kivulias juttu, kun itse hammashan on kuollut kelo, mutta sen sisällä oleva nasta piikkaa ikävästi kieltä. Ja sinne palaa yhä uudestaan, vaikka kuinka yrittäisi unohtaa lohkeaman. Taas yksi risti lisää reissuun, eivätkä koettelemukset vieläkään olleet lopussa... vain tältä illalta. Illan päätteeksi Jainagul jakoi meille valokuvat edellisenä otetusta yhteispotretista ja purkitettua Kirgistanin vuoristoilmaa. Sit ajeltiin takaisin hotellille. Menin melkein samoin tein nukkumaan, sillä huomenna olisi aikainen herätys ja siirtyminen Kazakstaniin 🙂