Olin saanut järjestettyä itselleni viiden vapaat töistä. Oltiin kaverini kanssa alustavasti suunnitelleet lähtevämme jo matkaan keskiviikkona. Keskiviikko ei kuitenkaan meillekään onnistunut. Tapsalle tuli pari estettä, joten lykkäsimme lähtömme torstaille. Muita ystäväporukkamme jäseniä ei ollut tällä kertaa lähdössä mukaan. Marko ja Tane olivat töissä kiinni. Ei torstain lähtökään täysin putkeen mennyt. Vuoro, johon olimme sihdanneet jäi välistä ja lähtömme myöhästyi tunnilla. Pelkkää kosmetiikkaa, tunti sinne, toinen tänne, mitä sen on väliä, kun kaikki aika maailmassa on minun. Nyt meille jäi aikaa juoda rauhassa kahvit odotellessa bussin lähtöä 😊 Mitään järkevää yhteyttä ei Tapsan mökille ole julkisilla kulkuvälineillä. Useimmiten ollaankin menty Maken autolla. Tapsa oli sopinut serkkunsa kanssa, että tämä noutaa meidät Humppilan lasitehtaan pysäkiltä. Se olikin ainoa asia, joka tuli huomioida, kun pääsimme tuntia myöhemmin matkaan. Tapsan tarvitsisi soittaa serkulleen, ettei ole turhan aikaisessa meitä vastassa. Tämä käytti meidät vielä ruokakaupassa, ennen kuin nakkasi mökille. Olisi ollut turhaa rontata elintarvikkeita kaupungista mukana. Matkalla näimme useita peuroja. Niitä tuntuu nykyisin näkyvän yhtä paljon mailla kuin kaneja kaupungissa. Tuli puheeksi, että käytäisiin huomenna Urjalan Makeistukussa. Ja Tapsan serkku sitten ehdotti, että jos päästään hänen kämpilleen aamukasiksi, niin hän voi nakata meidät sinne mennessään töihin Laukeelaan. Tämä sopi hyvin, sillä olimme suunnitelleet kävelemme sinne ja silloin ajatuksena oli lähteä matkaan jo aamuseiskalta. Yhteensuuntaan matkaa olisi jo hiukan yli 12 kilometriä. Kyyti Yhteensuuntaan säästäisi aikaa ja paluumatkassakin olisi ihan riittävästi liikuntaa. Mökille päästyämme oli jo pimeää ja itse mökki oli kylmä. Maassa oli jonkin verran lunta. Talon nurkalla ollut maa-ampiaisten pesä oli hangen alla. Tapsa sanoi, että pitkin syksyn olivat ampiaiset yrittäneet hakea suojaa talosta karhun rikottua niiden pesän. Mökin alakerran lämmitykseen meni useita tunteja, yläkertaa emme yrittäneet lämmittää. Sen verran viileää oli, että keitimme odotellessa vettä ja siemailimme muutamia lämpimiä rommitoteja. Itse en ole pitkään aikaan juonut nimeksikään alkoholia, joten noi totit nousivat nopeammin hattuun kuin olisin uskonut. Kuuntelimme levysoittimella klassista, lähinnä minun suosikkejani: Vivaldin Neljää Vuodenaikaa, Musorgskin Yötä Autiolla Vuorella sekä Griegin Peer Gynt-teosta. Sitten kännykällä Rautavaaraa ja grammarilla sekalaisia savikakkuja. Aika juoksi nopeasti. Jotain yhden jälkeen tuli fiilis, että pitäisi mennä nukkumaan, että jaksaa olla kahdeksalta Tapsan serkun oven takana kyytiä kyselemässä. Mutta ennen nukkumaanmenoa pitäisi käydä hammaspyykillä. Nappasin mukaan juomavettä ja menin ulos. Jollen aiemmin ole maininnut, niin mökillä siis ei ole juoksevaa vettä, eikä sisävessaa. Pihalla oli lauma peuroja ja ne saivat sätkyn, kun menin pihalle. Kolmisen peuraa loikki itsensä pihalle mottiin ja paniikinomaisesti ne yrittivät säntäillä joka suuntaan. Pihan puusto ja rajapyykkinä oleva kuusiaita estivät peuroja poistumasta alueelta ja minä puunasin hampaitani keskellä ainoaa poistumistietä. Tosin mä olen harmiton tyyppi, enkä vahingoittaisi tarkoituksellisesti yhtään nelijalkaista luontokappaletta, mutta eiväthän peurat sitä tienneet. Hoidin projektini nopeasti pois alta ja palasin sisään, jotta peurat saisivat mielenrauhansa takaisin. Painelin nukkumaan ja nukahdin melkein samoin tein. Pe 26.11.2021 Kelloni herätti seitsemältä, jotta ehtisin syödä aamupalaa ennen kuin meidän pitäisi suunnistaa Tapsan serkun ovelle. Olimme siellä jopa kolme minuuttia ennen sovittua ja vartin yli olimme Laukeelan R-kioskin edessä. Makeistukku aukeaisi vasta yhdeksältä, joten meillä oli hyvää aikaa ennen sitä. K-kaupan edessä oli markkinat ja ajateltiin sitten niitä käydä katsomassa ajankuluksi. Emme olleet aamukahvia kerenneet keittää ja markkinoilla oli sitä tarjolla, joten käytiin sumpit juomassa. Takkini herätti siellä heti kiinnostusta ja kysymys olikin, koutsaanko jotain nuorisojoukkuetta. Itse en ollut yhdistänyt kysymystä takkiini, vaan kysyin "kui". Mies osoitti merkkiä takkini rintamuksessa. "Ai toi, se on Turkin kuumailmapallolentäjien merkki". Tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku oli osoittanut kiinnostusta takkiini tai sen logoihin, vaikka yli kymmenen vuotta olen sitäkin kantanut. Turkish Airlinesin lentoemänniltä olen kyllä saanut rotseineni huomiota ja extraa sekä kerran baarissa yksi turkkilainen avasi mulle piikin, kun innostui takistani. Nyt mun olis sitten rotsini perusteella pitänyt tietää, mistä materiaalista korit on tehty, paljonko on kuumailmapallon halkaisija, paljonko kaasua pallon säiliössä on ja pitkällekö sillä voi lentää. Jeesus 😵 jos näen jonkun lukevan Waltarin Sinuhe Egyptiläistä, oletanko hänen automaattisesti tietävän, kuka murhasi rouva Skrofin. En 😖 Join kahvini ja sanoin Tapsalle, että jatketaan matkaa. Kierrettiin markkina-alue aika nopeasti, alue ei ollut mitenkään laaja. Kaikilla oli käsineitä tarjolla ja ehdottivat niitä ostettavaksi, vaikka meillä molemmilla oli hanskat kädessä. Sitten suunnattiinkin jo kohti Makeistukkua, mikä oli koko Laukeelan vierailun agenda. Aina se vaan on yhtä vaikeaa tehdä valintoja, kun siellä pyörii. Saatuani liki viisi kymppiä menemään lähdettiin paluumatkalle ja tosiaan jalkaisin.. Matkaa takaisin Nuutajärvelle olisi noin 12 kilsaa. Suunnitelma oli palata pitkin vanhaa tietä, joka oli käytössä ennenkuin ysitie valmistui 70-luvun alussa. Kolkan kylää lähestyttäessä Tapsa ei muistanut, mistä vanhan tien linja meni ja jouduimme hetken talsimaan pitkin ysitietä. Sen varrella näin pöllön raadon. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun näin kuolleen pöllön ☹️ Kun oikealla oli Heinoontien viitta, olimme taas löytäneen löytäneet polkumme vanhalle tielle. Jatkoimme siis sitä pitkin. Alue oli aika harvakseen asuttua, eikä tiellä tullut ensimmäistäkään autoa vastaan. Laskeuduimme alas Heinoonmäkeä, joka oli häkäpönttöautojen aikaan aiheuttanut useita onnettomuuksia. Autot eivät jaksaneet nousta jyrkkää mäkeä, vaan lähtivät luisumaan takaperin alas ja yleensä ojaan. Maassa oli hento lumipeite, jossa polkua pitkin kulki niin peurojen kuin koiraeläinten jälkiä. Ihmisen jalanjälkiä ei näkynyt, joten jäljet oli jättänyt joko kulkukoira tai supikoira, tuskin kuitenkaan susi. Jäljet seurasivat aina Nuutajärvi-Turku tienhaaraan asti. Jossain vaiheessa tie muuttui lähinnä metsätieksi, jota ei varmaan vuosikausiin ole autolla ajettu. Lähempänä Nuutajärveä tie muuttui taas ajettavaksi ja näin jopa hirven ylittävän ajotien. Olimme suunnitelleet syövämme Sylvissä lounasta. Kylälle ehdimme aika likelle puoliksi päivin. Lounasvaihtoehdoista valitsin vietnamilaisen Banh Mi-patongin. Halki leikatun leivän molemmin puolin oli sivelty maksapasteijaa. Välissä possunkylkeä ja pikkelöityä porkkanaa ja retikkaa. Ohessa chiliä, kevätsipulia & hoisin-kastiketta sekä lasinuudelisalaatti. Annokseen kuului mukaan leipä, juoma ja jälkiruoaksi kahvi tai tee. Ruoka oli todella maittavaa, kuten aiemmillakin vierailuilla ja henkilökunta ystävällistä. Sylvissä on aina yhtä miellyttävää käydä ruokailemassa tai kahvittelemassa 😊 Ruokailun jälkeen palattiin mökille. Kävelyä tosiaan tuli reilu 12 kilometriä pienessä pakkasessa. Mökki oli eiliseltä pysynyt lämpimänä, mutta poltimme pari takallista puuta, että lämpö säilyisi myös yön yli. Otimme myös pari vodkapaukkua lämmikkeeksi kävelyn jälkeen. Saunaa emme lämmittäneet sen sijaan saunavedet, jotta saisimme lämmintä pesuvettä. Muuten otimme perjantain ihan relaamisen kannalta, gramofoni soi, nautittiin virvokkeita, illemmalla pistettiin juustolla vuorattua HK:n sinistä uuniin ja mä kirjoittelin tästä reissusta. Ilta venyi taas puolenyön paremmalle puolelle. Käydessäni hampaidenpesulla ei peuroja näkynyt. Saivat varmaan eilen sellaisen sätkyn, etteivät enää tulleet takaisin 🤔 La 27.11.2021 En ollut laittanut kelloa soimaan. Nukuin niin hyvin, että heräilin vasta lähempänä kymmentä. Aioimme tänäänkin mennä Sylviin syömään ja sihtasimme sinne yhdeksitoista, jolloin lounastarjoitu alkoi. Tämän päivän valintani oli kermainen kanakeitto sitruunalla ja yrteillä. Palatessamme kämpille kävimme noutamassa moottorisahan lainaksi Tapsan serkulta ja siitä alkoi päivän työosuus. Tulevalle yölle vielä riitti polttopuita pariin kakluunalliseen, mutta lisää puita tarvittaisiin sitten keväällä, kun joskus palaisimme sinne taas. Moottorisahalla sitten pistettiin runkoja pienempiin osiin ja halkomakirveellä ne pilkottiin pienemmiksi haloiksi. Lopuksi roudattiin työmme tulokset sisälle mökkiin ja jaettiin tasaisesti alakerran kakluunoiden kesken. Ennen kuin saatiin urakka päätökseen, ehti moottorisahankin ketju irrota sijoiltaan ja jouduimme viimeistelemään loput rungot käsipelillä eli kaarisahalla. Urakan jälkeen olikin aika siistiytyä ja valmistautua LUX Nuutajärveä varten. Pakkasta oli pitkin päivää ollut -9 astetta. Se olikin varmaan syönyt ison osan ihmisestä pois, jotka olivat ajatelleet osallistua tapahtumaan. Vannahalliin oli koottu näytteille muutamia teoksia teemalla valo- ja lasitaidetta. Liitin pienen videon kierroksesta hallissa, sillä se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa 🙃 Seuraavaksi kävimme vielä kiertämässä puukonttorin. Alakerrassa oli näyttelyjä ja puoti. Yläkerta olikin sitten täysin pyhitetty Lasiskon näyttelylle. Nousimme sinne ylös pitkin natisevia puuportaita. Meillä oli lähemmäksi tunnin mittainen keskustelutuokio taiteilijan kanssa. Tapsalla kun oli sukunsa kautta hieman tietämystä lasinpuhalluksesta. Hänen ja taiteilijan ajatuksen vaihto oli aika avaavaa minulle, joka en oikeastaan tiedä alasta juuri mitään. Näyttelyssä ei hirveästi muita käynyt, nekin jotka kävivät, tekivät aika pikaisen vierailun. Se oli hyvä, sillä näin emme tunteneet huonoa omaatuntoa taiteilijan ajan varastamisesta. Tulin kysyneeksi olisiko jotain myynnissä, sillä halusin jotain jäävän muistoksi vierailustani LUX Nuutajärvellä. Käteistä minulla on enää harvakseen ollut korona-aikana. Tai käteistä on, mutta kukaan ei halua tavallisesti sitä, joten harvemmin sitä tulee mukana kannettua. Samalla, kun hylkäsin käteisen, hylkäsin lompakon, sillä ne vähät kortit, mitä mukanani kannan, mahtuvat kännykän taskuihin. Mutta olin varannut mukaani kaksikymppisen, koska olin ajatellut ostaa glögin ja piparin pakkasta vastaan ja kojulla oli maininta, että vain käteismaksu käy. Käytin käteiseni siihen, että ostin vihreän lasipallon Lasiskolta. Poistuimme Puukonttorilta hiukan iltakasin jälkeen. Teimme Vannahallissa vielä pienen kierroksen ja kuvasin videon, jonka tähänkin julkaisuun liitin. Taisimme olla ainoat vierailijat Nuutajärven illassa enää, ja oikeastaan olimme kiertäneet kaiken, mitä nähtävillä oli, joten ajattelimme palata kämpille. Panimme taas tulet alakerran kahteen kakluuniin, jotta kämppä olisi tulevanikin yönä lämmin. Yläkertaa emme koko vierailun aikana lämmittäneet, sillä se olisi ollut haaskausta. Alhaallakin pidimme vain kaksi huonetta lämpimänä, juuri sen mitä tarvitsimme. Hiilloksella grillasin makkaraa Tapsan soitellessa grammaria. Jälkimmäinen on tarkkaa touhua, sillä savikiekon kukin puoli sisältää yhden kappaleen kestoltaan noin kolme minuuttia keskimäärin ja neula tulee vaihtaa levyn soiton jälkeen. Vetäydyimme untenmaille lähempänä puolta yötä. Kävin ulkona vielä hampaat pesemässä, ei peuroja tänäkään yönä. Sunnuntaiaamuna kaadoimme saunalta vedet maahan ja aloimme laittamaan mökkiä talviteloille. Ennen kevättä tänne ei palattaisi. Yhden aikoihin Tapsan serkku kävi noutamassa meidät ja heitti Humppilan lasitehtaalle. Linja-auto Helsinkiin lähtisi vasta kahden hujakoilla, joten meille jäi hyvin aikaa juoda vielä kahvit ennen starttia. Huomenna alkaisivat taas työt. Onnikka kaupunkiin oli lähes täysi. Olin jotenkin kuvitellut, etteivät linja-autot nykypäivänä olisi mitenkään isossa huudossa, kun lähes kaikilla on omat autot. Paluumatka sujui leppoisissa merkeissä. Kotona keksin, mihin haluan Lasiskon lasipallon sijoittaa. Minulla on kirjahyllyssä molempien edesmenneiden lemmikkikissojeni uurnat ja lasipallo sopi mainiosti niiden väliin 😊