Urgenchin lentokenttä oli pieni ja saimme laukutkin nopeasti. Autokin odotti meitä. Tällä kertaa kaikki meni käsikirjoituksen mukaan ja olimme lopullisessa määränpäässämme Khivassa noin tunnin päästä. Khiva sijaitsee Kara Kumin aavikon pohjoisosassa lähellä Turkmenistanin rajaa. 1600-luvulla Khiva tunnettiin orjakaupan keskuksena. Kaupunki on jaettu kahteen osaan. Ulkokaupunki Dichan Kala on suojattu muurilla, jossa on 11 porttia. Sisäkaupunkia Itchan Kalaa ympäröi kymmenen metrin korkuinen tiilimuuri. Vaikka todella vanhoja rakennuksia kaupungissa on vähän, on outlook säilynyt siten, että kaupunki on kuin pala elävää historiaa. Unescon maailmanperintökohteen statuksen Khiva saavutti 1991. Sisäkaupungissa näkee jopa harvakseltaan autoja. Liikkeet olivat saapuessamme jo kiinni. Veimme matkatavarat hotellille ja lienee turha kertoa, että minua odotti siellä uusi hedelmäkori ja pullo viiniä (ei tyttöä tällä kertaa) 🙃 Olin edellisen pullonkin säästänyt ja sullonut matkalaukkuun, sillä ei ollut tilaisuutta nauttia sitä Tashkentissa. Teimme illalla vielä kierroksen Itchan Kalassa. Kiipesimme linnoituksen ylle, josta oli todella hyvät näkymät jopa kaupungin ulkopuoleiselle aavikolle. Tuuli oli valtaisa, se vinkui korvissa ja lennätti mukanaan hiekan jyväsiä, jotka tuntuivat menevän silmiin ja suuhun. Akmal kävi alueen historiaa läpi. Sitten alkoi sataa ja päätimme lopettaa kierroksen sekä mennä illalliselle. Onhan huomenna päivä uus 😺 Khivassa sain ensimmäistä kertaa pullo-olutta, merkiltään Hit. Vaan se oli Carlsbergin konsernin omistuksessa pantua. Tällä kertaa ripaus paikallisruokaa tuli vihreiden nuudeleiden muodossa. Akmal tarjoili vodka-shotteja. Puheeksi tuli se, kuinka täällä ei ollenkaan kuulu rukouskutsuja, mikä on aika erikoista Islam-uskoisessa maassa. Akmal sanoi, että heillä asia ajatellaan niin, että jos ihminen haluaa käydä moskeijassa hän käy, tulee rukouskutsu tai ei. Ja jos ei huvita, niin sillä ei ole merkitystä, vaikka kuinka rukouskutsu olisi ilmoilla. Järkeenkäypää 🤔Päivällisen jälkeen kirjoittelin hetken aikaa matkapäiväkirjaa. Viinipulloihin en vieläkään koskenut. Enkä oikeastaan enää tähän aikaan viitsinyt. Punaviiniä näyttivät molemmat pullot olevan. 21.04.2021 perjantai Olin laittanut kellon 6.20 soimaan ja herättyäni kävin suihkussa. Sitten hilpaisin aamupalalle. Akmal tuli noutamaan minut hiukan ennen kahdeksaa. Khivan hotellista en muuten saanut koskaan blankettia siitä, että olin yöpynyt siellä, enkä edes muistanut pyytää sitä, vaikka mielessä tuo kävi. Tulihan tuota pohdittuakin, aiheuttaako asia ongelmia Rajalla maastapoistuessa. Se jää nähtäväksi 🤔 Aamun ensimmäinen projektini oli kiivetä Islam Khoja Minareetin. Kokemus maksoi 6000 somia eli ei edes euroa. Se oli ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen minareetti, johon olen saanut luvan kavuta. En siis väitä, etteikö se muuallakin olisi mahdollista, mutta matkoillani en ole tähän mahdollisuuteen törmännyt. Korkeutta minareetilla on kirjatiedon mukaan 60 metriä, mutta kyllä se vaan tuntui huomattavasti korkeammalta kapuamistilanteessa. Minareetin sisällä kiertää kohtuullisen korkea-askelmainen portaikko, jossa ei ole valaistusta. Valoa toki saa pienistä ikkunoista, joita portaikossa oli muutamia, jos vain aurinko sattuisi paistamaan. Nyt oltiin vielä aamuhämärissä, joten sen varaan ei auttanut laskea. Respektiä niille imaameille, jotka aikoinaan kipusivat näitä portaita useamman kerran vuorokaudessa. Vetäisin hanskat kätösiin ja tunnustelin pimeimmät kohdat. Myöskään mitään kaiteita ei minareetin sisällä ollut, et olipa kokonaisuutena kokemus. Muita turisteja ei ylösnoustessa ollut, joten ei silleen ollut paineita. Ihan miellyttävät näkymät minareetin huipulta sitten avautuivatkin 😺👍 Alastullessani tuli kolmen hengen seurue portaikossa vastaan. Painauduin ulkoseinää vasten ja laskin kipuajat menemään ohitseni. Portaita alaspäin oli huomattavasti helpompi edetä kuin ylöspäin, teknisesti ottaen olin muistanut, että otsalamppukin on keksitty 🤦‍♂️ Seuraavaksi kävimme Konya Arkissa. Paikka, jossa aikoinaan Khivan kaanikunnan hallitsijat asuivat. Nykyisin rakennus toimii museona. Seuraavaksi kävin Juman moskeijassa. Uzbekin kielellä juma tarkoittaa perjantaita, se on siis tutummin perjantaimoskeija. Khiva olisi ollut todella kiehtova paikka viettää useampia päiviä, mutta armoton tosiasia oli, että edellisen päivän lentokoneesta myöhästyminen vuoksi aikani tässä historiallisessa kaupungissa oli päättymässä. Edessä oli pitkä ja mielenkiintoinen ajomatka Kyzyl Kumin aavikon halki kohti Buharaa. Kirjauduin hotellista kymmenen hujakoilla. Tie oli hiekkapohjainen koko matkan ajalta, maasto kuivaa, kasvit kitukasvuisia. Silloin tällöin tien varressa käyskenteli satunnaisesti dromedaareja tai lampaita. Taukopaikat olivat vähissä. Pidimme yhden lounastauon. Tarjolla oli tasan yhtä lajia: lampaanlihaa luineen belmenikeittossa. Annokseen sisältyi myös kulho salaattia ja leipää. Huuhdoin keiton alas niin ikään Carlsberg Uzbekistanpanimon Sarbast-oluella. Sarbast tarkoittaa uzbekinkielellä... vapaa 😎 Olimme perillä Buharassa jotain klo 18 jälkeen. Eli ajo kesti likimain kahdeksan tuntia. Päästyämme hotellille oikaisin hetken aikaa selkääni. Sitten oli jäljellä vielä illallinen. Illallisravintola sijaitsi kivenheiton päässä majapaikastani. Siellä esiintyi kaksi naista ja mies kansallisiin asuihin pukeutuneena. He vetivät setin perinnetansseja. Akmal kysyi minulta, että haittaako, jos hän pitää pari vapaapäivää, koska haluaisi tavata tuttujaan Buharassa. Hän sanoi tietysti hoitavansa tilalleen sijaisen. No... Olisihan se tietysti ollut mukavampi mennä jo tutussa seurassa, mutta sanoin kuitenkin, että asia on OK. En ollut uskoa korviani, kun tyyppi sanoi: Hyvä, sillä olisin joka tapauksessa ollut poissa. Mutta miellyttävää, että se sopi 😖 Otetaanko muutamat vodkapaukut? " Akmal kertoi, että sijaiseksi tuleva nainen ei ole saman firman palveluksessa, mutta on syntyperäinen buharalainen ja kun näytän ohjelmaa, niin varmasti kaikki suunniteltu toteutuu. Sit Akmal maksoi laskun ja häippäsi. Onneksi suuntavaistoni ei pettänyt ja palasin helposti hotellille 🤯 mut aika epeli toi Akmal oli 😲 22.04.2017 lauantai Fatme tuli hakemaan minua aamulla hotellilta. Tämän päivän kaikki kohteet olivat kävelymatkan päässä. No, kun tuo tulee minun suustani, on suhteellista, mikä on kävelymatka 😆 Ensimmäinen kohde oli Samanidien dynastian mausoleumi. Mausoleumin sisällä on kolme hautaa, joista yhdessä lepää Nasr II, josta tuli vain kahdeksan vuotiaana Transoxianan ja Khurasanin emiiri, kun hänen isänsä oli joutunut salamurhan kohteeksi. Sitten puikahdettiin käsityöläiskorttelin halki seuraavalle kohteelle Bolo Haouzin moskeijalle ja massiiviselle 400-luvulla rakennetulle Buharan arkki linnoituksella. Nähtäväähän täällä oli... Lounasta syötiin Dolon-nimisessä ravintolassa. Taisi olla ensimmäinen ateria, jonka maksoin omasta matkakassastani, hippasen yli 100000 somia eli ei edes kymmentä euroa. Fatme oli paljon yksityiskohtaisempi kertoessaan nähtävyyksistä kuin Akmal. Sain myös tänään ostettua muutaman t-paidan, postikortit ja - merkit. Mutta mikä parasta löysin uzbekistanilaista kolikoita, uudempia ja vanhempia. Kultaisia ja hopeisiakin olisi ollut tarjolla, mutta en halunnut ostaa niitä, koska tullissa voi tulla ongelmia maasta poistuessa. Kierroksen jälkeen kävin vielä hotellin lähistöllä sijainneessa puistossa. Siellä pidettiin häiden kenraaliharjoituksia. Kuulin Fatmelta seuraavana päivänä, että puistossa pidetään niitä lähes päivittäin. Puistossa oli myös 1200-luvulla eläneen humorististin, Hodja Nasreddinin, patsas. Minulle täysin tuntematon suuruus, mutta uzbekkien keskuudessa hyvin suosittu hahmo. Varsinkin lapset kilpailivat siitä, kuka saa mennä istumaan aasilla ratsastavan parrakkaan Hodja-sedän eteen ja halusivat, että heidät ikuistetaan siinä. Hotellissa sitten ajattelin, että kumoaisin toisen viinipulloista. Tämän asti hotellihuoneissa on ollut viinipullo avain. Mutta ei juuri tässä Buharan hotellissa. Aikani pohdittuani ongelmaan ratkaisua jopa facen kautta vinkkejä kysellen päädyin sitten kysymään respasta, oliko siellä lainaksi avaajaa. Ja olihan siellä. Vaan on se 0.7 litran punaviinipullon tyhjennys meikäläiselle suoritus. Jos olisin saanut valita, olisin mieluummin ottanut valkkaria. Toisen pullon päätin säästää mahdollisiin yhteisbileisiin tulevan seurueen kanssa. 23.04.2017 sunnuntai Tänään kiersimme Fatmen kanssa autolla hiukan kauempana sijainneista kohteita. Ensimmäisenä Bahouddin Naksbandin mausoleumi. Huolimatta siitä, että kaikki nähtävyydet olivat näkemisen arvoisia ja kiinnostavia yksittäisen eurooppalaisen kulkijan näkökulmasta, alkoivat ne kuitenkin samankaltaisuudeltaan turruttaa. Yksi asia, mihin olin täällä kiinnittänyt huomiota, niin paikalliset halusivat kovasti ottaa selfie-kuvia turistien kanssa. En pysynyt laskuissa, kuinka monen kanssa päädyin yhteiskuvan 😊 Olisihan niistä ollut kiva saada omatkin vedokset. Lähes kaikilla nähtävyyksillä oli 5000 somin kuvaus vero, ei euroissa siis juuri mitään. Olutkin maksoi enemmän 10000-12000 paikallista 🙃 Lounasta söin Chef Chor Bakr ravintolassa (=65000 somia). Lounaalta jatkoimme Chorbakrin nekropolikseen, "neljän veljeksen" kuolleiden kaupunkiin. Kierroksen jälkeen palasin hotellille ja hetken lepäiltyäni lähdin taas hotellin läheisyydessä sijainneeseen puistoon katsomaan, olisiko siellä tänä iltanakin hääharjoituksia ja olihan siellä 😊 Viihdyin siellä auringonlaskuun, kun paikallisetkin siellä aikaansa viettivät. Uzbekistanissa oli turvallista liikkua itsekseen. Ihmiset olivat ystävällisiä, en törmännyt juoppoihin tai häiriköi västi käyttäytyviin ihmisiin. Ainoa, mikä välillä ärsytti, oli basaarissa se intensiivinen tavaran tuputtaminen ja myynti-into. Minusta on kiva katsella rauhassa esineitä ja ostaa, jos siltä tuntuu, ei silleen, et joku häsää jatkuvasti vieressä ja hokee "best price only for you"-meiningillä. Mutta tämähän nyt ei ollut mitenkään ainutlaatuinen kokemus 👻 Hotellilla kirjoittelin postikortteja. Huomenna lähdettäisiin Akmalin kanssa kohti Samarkandia. Hotellilla sain taas todistuksen kolmesta yövytystä yöstä hotellin johtajan kuittauksella ja virallisella leimalla 😺